Keskitysleirit Virossa
Viron kahden miehityksen aikana täällä toimi leirejä. Tämä sivu on luokiteltu yleiskatsaus — mikä leiri oli Natsi-Saksan, mikä neuvostojen ja mitä molemmat miehitysvallat käyttivät. Jokaisesta leiristä tulee oma artikkeli; nimet, joita ei ole vielä linkitetty, odottavat omaa sivuaan.
Miten se tapahtui
Natsimiehityksen aikana (1941–1944) Viroa käytettiin ennen kaikkea muualta tuotujen juutalaisten pakkotyö- ja surmapaikkana. Suurin oli Vaivaran keskitysleirijärjestelmä (1943–1944) — pääleiri ja lähes 20 alaleiriä Koillis-Virossa (mm. Klooga, Ereda, Kiviõli, Kuremäe). Suurin osa vangeista oli juutalaisia, jotka karkotettiin Viroon Vilnan ja Kaunasin ghetoista Liettuassa, Latviasta ja Keski-Euroopasta; heidät pakotettiin työhön pääasiassa palavakiven kaivoksissa ja jalostuksessa Saksan sotateollisuudelle. Vaivaran porttien läpi kulki arvioista riippuen 10 000 – 20 000 vankia. Rintaman lähestyessä vuonna 1944 vangit joko evakuoitiin meritse Stutthofiin tai surmattiin paikan päällä — 19. syyskuuta 1944 Kloogalla teloitettiin lähes 2000 ihmistä ja heidän ruumiinsa poltettiin. Aiemmin, 1942–1943, toimi Jägalan leiri, josta osa Keski-Euroopan juutalaisista lähetettiin pakkotyöhön ja suurin osa teloitettiin Kalevi-Liivalla.
Neuvostomiehitys (1940–1941 ja 1944–1991) toimi toisin — joukkokarkotusten sekä sotavanki- ja suodatusleirien kautta. Vuoden 1941 kesäkarkotuksessa Virosta vietiin Siperian Gulag-leireille lähes 10 000 ihmistä, vuoden 1949 maaliskuun karkotuksessa (operaatio Priboi) yli 20 000. Vuoden 1944 jälkeen sotavankeja pidettiin NKVD:n GUPVI-leireillä — esimerkiksi Kohtla-Järven leiri nro 289 pani saksalaiset sotavangit palavakiven kaivoksiin. Suodatusleireillä seulottiin länteen joutuneita virolaisia (sotavankeja, pakkotyöläisiä, pakolaisia) väitetyn epälojaaliuden varalta. Pakkotyötä tehtiin Koillis-Viron palavakiven, Maardun fosforiitin ja Sillamäen uraanitehtaan parissa, joka rakennettiin 1946–1948 Neuvostoliiton ydinohjelmaa varten.
Osa infrastruktuurista palveli molempia miehityksiä. Koillis-Viron palavakivialueella, jossa natsit pakottivat juutalaisvankeja kaivamaan, miehitysvalta rakensi vuoden 1944 jälkeen samoille kentille teollisuutta, jota osittain tekivät saksalaiset sotavangit. Selkein jatkuvuus on Patarein vankila Tallinnassa, jota käyttivät peräkkäin NKVD (1940–1941), Saksan turvallisuuspoliisi (1941–1944) ja jälleen miehitysvalta (1944–1991).
Natsi-Saksan keskitysleirit (1941–1944)
Saksan miehityksen aikana Viroon rakennettiin useita keskitysleirejä. Suurimmat olivat Jägala, Klooga ja Vaivara.
Jägala (1942–1943) — yksi ensimmäisistä; sinne tuotiin Keski-Euroopan juutalaisia, joista monet teloitettiin Kalevi-Liivan luona.
Vaivara keskitysleirijärjestelmä (1943–1944) — Viron suurin leirikompleksi: pääleiri ja noin 20 alaleiriä Koillis-Virossa, pääasiassa palavakiviteollisuuden pakkotyöhön. Alaleirit: Aseri, Auvere, Ereda, Goldfields (Kohtla), Hungerburg (Narva-Jõesuu), Ilinurme, Jõhvi, Kiviõli, Klooga (Laoküla, Paldiski), Kukruse, Kunda, Kuremäe, Lagedi, Narva, Putki, Saka, Sonda, Viivikonna, Ülenurme sekä raja-alueen Kerstovo, Kūdupe, Pankjavitsa, Petseri ja Soska.
Molemmat miehitysvallat käyttivät
Patarei (Tallinnan keskusvankila) — sekä Neuvostoliiton (1940–1941 ja 1944–1991) että Natsi-Saksan (1941–1944) miehityksen terrorilaitos.
Neuvostomiehityksen leirit
Neuvostomiehitys (1940–1941 ja 1944–1991) toimi Virossa ennen kaikkea vankiloiden sekä sotavanki- ja suodatusleirien kautta ja pääasiallisena mekanismina karkotuksin Siperian Gulag-leireille; vuosina 1944–1953 Virossa toimi kymmeniä leirejä ja leiripisteitä. Ks. Neuvostoliiton sotavankileirit Virossa, Kohtla-Järve (nro 289), Maardu ja suodatusleiri nro 0316.
Lähteet: Vaivara concentration camp ja Patarei Prison (Wikipedia).