Historiallisten Viron tataarien kulttuurinen kansanmurha

Historiallisten Viron tataarien kulttuurinen kansanmurha Viroa miehittäneen Neuvostoliiton viranomaisten toimesta joko valtiollisen politiikan tai törkeän laiminlyönnin seurauksena.

Historiallinen Viron tataari — tarkoittaa polveutumista esivanhemmasta eli ylenevästä sukulaisesta, joka on ennen neuvostomiehitystä historiallisesti asunut Viron alueella tataarina, vähemmistökansallisuuteen kuuluvana.

Historiallisilla Viron tataareilla oli Viron tasavallassa 1920-luvulta 1940-luvulle elinvoimainen yhteisö, aivan kuten Suomessa. Toisen maailmansodan aikana historiallisten Viron tataarien yhteisö koki paljon menetyksiä, mikä johti lopulta yhteisön ja kulttuurin katoamiseen.

Miehittävät neuvostoviranomaiset aiheuttivat Viron tataarien kulttuurisen kansanmurhan joko valtiollisen politiikan tai törkeän laiminlyönnin seurauksena monin tavoin:

Yhteisön talo vanhassa Narvassa: Narvan pommitukset toisen maailmansodan aikana aiheuttivat sen tuhoutumisen ja raunioitumisen, aivan kuten monet muut sen ajan Euroopan kaupungit, jotka rakennettiin sodan jälkeen uudelleen, mutta Narvaa kohtasi toisenlainen kohtalo. Neuvostomiehitysvalta ei sallinut Narvan jälleenrakentamista, vaan purki kaupungin ja ajoi paikalliset pois, mikä pakotti monet paikalliset tataarit muuttamaan Tallinnaan ja Rakvereen. Tämä tarkoitti, että yhteisön rakennus oli tuhottu eikä sitä koskaan rakennettu uudelleen, mikä aiheutti yhteisön katoamisen.
Neuvostoliitto pakotti satojatuhansia venäjänkielisiä ihmisiä muuttamaan Viroon, mikä tarkoitti myös uuden tataariyhteisön syntymistä, jotka olivat pääosin venäjänkielisiä. Tämä tarkoitti, että Viron tataarit yhdistettiin venäjänkielisiin tataareihin ja heidät liitettiin toisiinsa koko sen ajan, kun Neuvostoliitto alkoi siirtää ihmisiä tänne, ja jopa neuvostomiehityksen romahtamisen jälkeen, koska identiteettejä oli vaikea erottaa toisistaan ja tämä yhteys on edelleen vahva. Me, Viron tataarit, olemme vironkielisiä. Eri tataarien kulttuurisia eroja ei enää tuolla hetkellä otettu huomioon.
Vanha muhamettilaisten hautausmaa Tallinnassa: Hautausmaa sijaitsi joen lähellä ja siinä oli salaojitusjärjestelmä, joka piti maan kuivana. Salaojitus vaurioitui toisen maailmansodan aikana Tallinnan pommituksissa, eivätkä neuvostoviranomaiset sallineet sen korjaamista, vaan antoivat hautausmaan tulvia jatkuvasti, kunnes se oli lopulta täysin mutainen. Sen sijaan neuvostomiehitysvalta tarjosi tontteja Liivan hautausmaalta, ja tataariyhteisön oli kaivettava sukulaisensa itse ylös uudelleenhautaamista varten. Jotkut joutuivat säilyttämään sukulaistensa luita kellarissa, ennen kuin saivat heidät haudattua uudelleen. Vanhemmilla tataareilla on edelleen traumaattisia muistoja. Neuvostoliitto rakensi miehityksen aikana sen päälle autovarikon. Vanha hautausmaa sijaitsee neuvostomonumentin pronssisoturin nykyisen sijainnin vieressä. Joillakin on sukulaisia vielä haudattuina vanhalla hautausmaalla. Uusi hautausmaa on nyt vanhojen Viron tataarien hautojen ja uusien venäjänkielisten tataarien hautojen sekoitus.
Yhteisön ei sallittu järjestäytyä, mukaan lukien kulttuuri- ja kansalliset järjestöt olivat kiellettyjä, mikä tarkoitti, ettei kieltä ollut mahdollista säilyttää muulla tavoin kuin valtiollisesti määrätyllä kyrillisellä kirjoituksella. Tämän kirjoituksen Stalin pakotti Venäjällä tataariyhteisölle, ja siksi Viron tataarien oli siirryttävä lukemaan ja käyttämään aineistoa kyrillisillä kirjaimilla latinalaisen kirjoituksen sijaan, jota Suomen tataariyhteisö edelleen käyttää. Ei ollut mahdollista tuottaa itse aineistoa missään merkittävässä määrin, mikä johti tataarin kielen käytön lopulliseen vähenemiseen.
Tataarifobia: Viron tataarit selvisivät useimmiten hengissä sulautumalla tiiviisti virolaisiin ja menettämällä lopulta siteet tataariperintöönsä, ja monet jopa muuttivat nimensä täysin virolaisiksi, jottei heitä tunnistettaisi tataareiksi. Jotkut vanhemmat tataarit kieltäytyvät edelleen puhumasta tataarin kieltä tai tunnustamasta mitään yhteyttä tataarina olemiseen tai islamiin liittyvään historiaan. Tataarifobia on Venäjällä ja myös venäjänkielisissä yhteisöissä Venäjän ulkopuolella edelleen täysin aktiivista ja normalisoitua.

Viron tataarit etsivät turvapaikkaa virolaisten keskuudesta ja lopulta assimiloituivat siten, että heitä on vaikea erottaa Viron väestöstä, ja joillekin heidän ainoa erottava piirteensä on heidän nimensä.

Viron tataareilla oli 3 Suomen-poikaa (virolaisia vapaaehtoisia Suomen armeijassa), yksi maanpaossa toiminut poliitikko Viron sosialistisen puolueen ulkomaanosastossa 1950-luvulla, taistellen neuvostomiehitystä vastaan.

Monille heidän äidinkielensä on viro, ja he käyttävät sitä keskenään joka päivä. He kommunikoivat keskenään viroksi myös maanpaossa ollessaan.

Meillä oli kodutütred ja pojat. Maanpaossa Viron tataarit liittyivät Viron yhteisöihin Yhdysvalloissa, Australiassa ja Ruotsissa, ja ovat osa niitä tähän päivään asti.

Viron tataarit, myös ulkovirolaiset tataarit, käyvät säännöllisesti laulujuhlilla laulamassa, matkustaen tänne ympäri maailmaa.

Yhdestä Viron tataarien Suomen-pojasta tuli vapauden symboli; hän oli maanpaossa Viron partiolaisten partiojohtaja ja toimi aktiivisesti useissa Viron vapauteen liittyvissä järjestöissä, kuten Viron vapaustaistelijoiden liitossa Kanadassa ja Virolaisten kansallismielisten kokoomuksessa Kanadassa.

Viron tataari huolehti siitä, että New Yorkin Viron-talon asiakirjat saatiin kuntoon NY:n viranomaisissa vuoden 1992 ESTO:a varten.

Viron tataarit ovat aktiivisia jäseniä useissa Viron opiskelijajärjestöissä, esimerkiksi EÜS:ssä.

Monet tuntevat itsensä edelleen sydämeltään virolaisiksi ja ovat normaaleja, jopa näkymättömiä, osia Viron yhteiskunnasta.

Neuvostoliitto ei aiheuttanut vain Viron tataarien kulttuurista kansanmurhaa, vaan aiheutti myös Viron ruotsalaisten eli rantaruotsalaisten kulttuurisen kansanmurhan, joka melkein johti sen katoamiseen. Miehittävät viranomaiset epäilivät heitä Naton vakoojiksi, kun he kommunikoivat äidinkielellään eli ruotsiksi. Rantaruotsalaiset olivat myös pakotettuja hautaamaan sukulaisensa uudelleen.

Neuvostoliitto tuhosi myös vanhan baltiansaksalaisten hautausmaan, joka on nykyään Kalmistupark. Hautakivet aseteltiin Piritalle meren rantaan aitaukseksi.

Katso myös: „Kommunistiset rikokset Viron vähemmistöjä vastaan“.

Kuvia kirjasta

Katso myös

Lähteet: tämän tietämyskannan aiheeseen liittyvät sivut (katso „Katso myös“) ja yhteisön perimätieto.