Alimovien išaanien suku

Alimovit on mišärien imaamien ja išaanien suku, joka on kotoisin Kuj Suvõn (ven. Ovetši Ovrag) kylästä Nižni Novgorodin kuvernementin Sergatšin seudulta — samalta mišärien ydinalueelta, josta ovat kotoisin myös Viron ja Suomen tataarien esivanhemmat. Suku on antanut kylän vanhimmalle medreselle opettajia, Nižni Novgorodin kuuluisimman sufišeikin sekä Moskovan keskusmoskeijan perustajan ja ensimmäiset imaamit; kaksi suvun jäsentä sai surmansa neuvostohallinnon vainoissa.

Kuka on išaan

Išaan on Volgan–Uralin islamissa sufišeikki — hengellinen opettaja, jonka ympärille kokoontui seuraajien piiri ja jota kansa kunnioitti pyhänä miehenä. Volgan alueella išaanit kantoivat eteenpäin pääosin naqšbandija -veljeskunnan perinnettä. Išaanin arvovalta ei tullut virasta, vaan opetuslinjasta ja henkilökohtaisesta hurskaudesta; hänen hautansa tai kotinsa saattoi muodostua pyhiinvaelluksen kohteeksi. Mišärikylissä išaan oli usein samalla imaami ja medresen opettaja (mudarris) — niin myös Alimovien suvussa.

Kuj Suvõn kylä ja suvun juuret

Suvun tunnettu kantaisä on Abdulžalil Bikkinin (s. n. 1769), joka toimi vuodesta 1787 Kuj Suvõn ensimmäisen moskeijan imaamina ja kylämedresen mudarrisina — tämä medrese oli Nižni Novgorodin kuvernementin eteläosan vanhimpia oppilaitoksia. Hänen poikansa Junus (1793–1852) jatkoi isänsä virassa. Abdulžalilin jälkeläisistä haarautui useita hengellisiä linjoja: Abdulžalilovit, joista nousi išaan Sadek, sekä Alimovit — Abdulžalilin pojan Alimin jälkeläiset, joista tuli Moskovan moskeijan imaameja.

Išaan Sadek-abzi (1829–1886)

Suvun kuuluisin hengenmies on Junusin poika Sadek Abdulžalilov, joka tunnettiin nimellä Sadek-abzi — naqšbandija-šeikki, oppinut (ulemá), filosofi ja Kuj Suvõn medresen mudarris. Häntä pidetään 1800-luvun Nižni Novgorodin seudun tunnetuimpana išaanina, jonka maine levisi kaikkien seudun mišärien keskuudessa ja säilyy yhä: hänen kotinsa vieraileminen — perinteessä „pyhien talo” (izgelär jortõ) — on säilynyt omalaatuisena pyhiinvaellustapana meidän päiviimme asti.

Bedretdin Alimov ja Moskovan keskusmoskeija

Alimin poika Bedretdin Alimov siirtyi Moskovaan, jossa hänestä tuli toisen muslimiseurakunnan mulla. Vuonna 1894 hän jätti ensimmäisen anomuksen uuden moskeijan rakentamiseksi; seurakunta sai luvan 1903 ja moskeija — nykyinen Moskovan keskusmoskeija (katedraalimoskeija) — kohosi poikkeuksellisen nopeasti, toukokuusta marraskuuhun 1904. Bedretdin oli sen ensimmäinen imaami-hatib. 3. helmikuuta 1910 hän johti Moskovan muslimien valtuuskuntaa Pietarin moskeijan peruskiven laskemisessa. Sukutarinan mukaan hän kuoli vuosien 1910 ja 1912 välillä; moskeijan virallinen aikakirja liittää hänen palveluksensa päättymisen vuoteen 1913. (Englanninkielisessä Wikipediassa kiertävät elinvuodet „1870–1937” ovat ristiriidassa näiden lähteiden kanssa — hänen vanhin poikansa syntyi jo 1866.)

Pojat: imaameja kahden hallinnon välissä

Bedretdinilla oli viisi poikaa, joille hän antoi hengellisen koulutuksen:

• Safa (Muhammed-Safa) Alimov — vanhin poika, moskeijan toinen imaami-hatib ja mudarris; hänen aloitteestaan kohosi 1912–1913 moskeijan viereen puinen medreserakennus. Hänen kohtalostaan lähteet eroavat: moskeijan virallinen aikakirja antaa elinvuosiksi 1866–1913, mutta sukuperimätieto kertoo, että hänet lähetettiin 1920-luvun alussa Solovkin vankileirille, jossa hän sai surmansa vuonna 1921, ja perhe muistaa häntä šahiidina.

• Abdurahman Alimov (1873–1928) — toinen poika; keräsi 1903–1904 veljensä kanssa moskeijan rakentamiseen lahjoituksia aina Kiinaa myöten, opiskeli kuusi vuotta Arabiassa ja osasi ranskaa; palveli moskeijassa muessinina ja mullana. Tšeka kuulusteli häntä Lubjankalla kaksi yötä peräkkäin ja vaati uskosta luopumista; hän kieltäytyi, sai samana yönä aivohalvauksen ja kuoli kymmenen päivää myöhemmin, helmikuussa 1928.

• Salahetdin Alimov — palasi kotikyläänsä, jossa toimi vuodesta 1914 Kuj Suvõn toisen moskeijan imaamina; järjesti ensimmäisen maailmansodan aikana avustustyötä ja jäi kylänmullaksi myös neuvostovallan aikana Venäjällä.

• Fateh Alimov — asui Moskovassa.

Perintö

Moskovan keskusmoskeija — Alimovien perustama — jäi neuvostohallinnon alla yhdeksi hyvin harvoista toimivista moskeijoista koko Venäjällä ja toimii yhä. Suvun muistoa kantoi eteenpäin Abdurahmanin tytär Sufia Alimova (s. 7. huhtikuuta 1917 Moskovassa), jonka perhearkistossa säilyi noin neljäkymmentä harvinaista valokuvaa 1800–1900-lukujen vaihteesta; hänen muistelmansa ovat tämän tarinan tärkeimpiä lähteitä.

Yhteys Viron tataareihin

Suoraa dokumentoitua yhteyttä Alimovien ja Viron tataariperheiden välillä ei tunneta. Suvun tarina on tässä siksi, että se kuvaa juuri sitä maailmaa, josta Viron mišärit tulivat: Sergatšin seudun kylät, Nižni Novgorodin kuvernementin imaamien ja medresejen verkosto sekä palvelustataarien jälkeläisten muutot imperiumin suurkaupunkeihin. Samaa polkua — kylä, medrese, kauppakaupunki — kulkivat myös Viron tataarien esivanhemmat; Pietarin imaami Muhammed-Zarif Junusov ja Bedretdin Alimov ovat molemmat saman mišärien hengellisen kulttuurin hedelmiä.

Lähteet

Artikkeli nojaa Moskovan keskusmoskeijan sukutarinaan (muslim.ru, Sufia Alimovan muistelmien pohjalta), moskeijan viralliseen historiaan (dumrf.ru, mihrab.ru), Nižni Novgorodin tataarien elämäkertasanakirjaan (nizhgar-tatar) ja Medina-kustantamon tutkimukseen išanismista Keski-Volgan sufiperinteenä (J. Guseva). Missä lähteet eroavat (Safa Alimovin kuolema; Bedretdinin elinvuodet), ero on tekstissä tuotu esiin. Käsittely nojaa myös tämän tietämyskannan sivuihin: Mišärien tie Tallinnaan, Nižni Novgorodin muutto ja palvelustataarit.