Edigü (Jedigei)
Edigü (n. 1352–1419; tataarien eepoksessa Idegäj, venäjän välityksellä tunnettu myös muodossa Jedigei) oli mangõt-heimosta lähtöisin ollut sotapäällikkö, joka hallitsi Kultaista ordaa sen rappion aikakaudella tosiasiallisesti yksinvaltiaana ja perusti Nogai-ordan. Hänen elämästään syntyi tataarikansojen suurin eepos — jonka neuvostovalta kielsi vuonna 1944.
Nousu valtaan
Edigün isä Kutlukija teloitettiin 1378 jouduttuaan ristiriitaan kaani Tohtamõšin kanssa. Edigü palveli aluksi Tohtamõšin sotapäällikkönä, kääntyi sitten tätä vastaan ja liittyi Timuriin. Vuonna 1397 hänestä tuli Timur-Kutlugin liittolaisena Kultaisen ordan joukkojen ylipäällikkö, ja siitä lähtien hän hallitsi valtakuntaa lähes parikymmentä vuotta nukkekaanien kautta — itse kaanin valtaistuinta tavoittelematta, sillä hän ei ollut Tšingis-kaanin sukua.
Vorsklan taistelu (1399) ja vallan huippu
Vuonna 1399 Edigü murskasi Vorskla-joella Tohtamõšin ja Liettuan suuriruhtinaan Vytautasin yhdistetyn sotajoukon — se oli yksi keskiajan Itä-Euroopan ratkaisevimmista taisteluista. Vuonna 1406 hän antoi surmata Siperiassa vanhan vihollisensa Tohtamõšin. Timurin kuoleman (1405) jälkeen Edigün valta kasvoi entisestään: hän hallitsi myös Horezmia (vuoteen 1412). Vuonna 1408 hän järjesti suuren sotaretken Venäjää vastaan — poltti Nižni Novgorodin, Rostovin ja muita kaupunkeja sekä piiritti Moskovaa, joka ei ollut maksanut veroa vuosikymmeniin.
Rappio ja kuolema
Vuosina 1412–1413 Edigü menetti tärkeimpien kaupunkien hallinnan ja vetäytyi Horezmiin. Vuonna 1419 hänet surmasi Tohtamõšin viimeinen eloonjäänyt poika Kadõr Berdi. Edigüstä tuli kuolemansa jälkeen mangõtien uluksen — myöhemmän Nogai-ordan — perustajahahmo; hänen dynastiansa säilyi siellä noin kaksi vuosisataa. Hänen jälkeläisistään tulivat myöhemmin Moskovan ruhtinassuvut Urusovit ja Jusupovit.
Eepos ”Idegäj”
Edigün elämästä kasvoi tataarien ja muiden Kultaisen ordan seuraajakansojen suurin suullinen eepos ”Idegäj” — yli 10 000 säettä, joita improvisoivat laulajat esittivät vielä 1900-luvun alkuun saakka. Se on tataarien kansalliseepos, jonka versioita tuntevat myös nogait, baškiirit, kazakit ja muut turkkilaiskansat.
1944: eepoksen kieltäminen
Elokuun 9. päivänä 1944 VKP(b):n keskuskomitea teki päätöksen Tataarian puoluejärjestön ”ideologiatyön virheistä”; siinä tuomittiin Kultaisen ordan historian tutkiminen ”taantumuksellisen feodaalivaltion ylistämisenä” ja kiellettiin nimeltä mainiten eepoksen ”Idegäj” popularisointi. Tataarien historiantiede ja kansalliseepos olivat neuvostovallan määräyksestä vuosikymmeniä tabu — samanlaista historian pyyhkimistä kuin se, joka kohtasi miehityksen alla Viron tataarien yhteisöä. Eepos rehabilitoitiin ja julkaistiin kokonaisuudessaan vasta perestroikan aikana.
Katso myös
Lähteet: Wikipedia-artikkeli ”Edigu”; VKP(b):n keskuskomitean 9. elokuuta 1944 tekemän päätöksen käsittelyt tataarien historiankirjallisuudessa (mm. Kazanin yliopiston tutkimukset); Mardjani-säätiön julkaisu ”Tatar folk epic Idegei”. Syntymävuosi n. 1352 ja eepoksen pituus ovat arvioita.