Ortodoksisuus neuvostomiehityksen alla
Neuvostomiehityksen uskontopolitiikka oli valtiollista ateismia — tavoitteena oli uskonnon juuriminen pois. Kohtelu ei kuitenkaan ollut yhdenvertaista: Moskovan patriarkaatin venäläinen ortodoksinen kirkko välineellistettiin ja sitä säästettiin verrattain, kun taas autonominen Viron ortodoksinen kirkko murskattiin ja vähemmistökansojen pyhät paikat sekä hautausmaat tuhottiin. Juuri tämä kaksoisstandardi selittää, miksi venäläisen ortodoksisuuden pyhäköt ja tärkeimmät kaupunkihautausmaat säilyivät, mutta tataarien, juutalaisten, baltiansaksalaisten ja katolilaisten eivät.
Aleksanteri Nevskin katedraali Tallinnassa Toompealla, ortodoksinen kirkko kupoleineen ja torneineen (Diego Delso; CC BY-SA 3.0; Wikimedia Commons)
Valtiollinen ateismi
Neuvostoliitto nojasi marxilais-leniniläiseen ideologiaan, jonka päämääränä oli uskonnon hävittäminen ja korvaaminen valtiollisella ateismilla. Miehittäessään Viron vuonna 1940 valta ryhtyi lakkauttamaan kirkon itsenäisyyttä: seurakunnat menettivät oikeudellisen asemansa, kirkon omaisuus kansallistettiin, uskonnonopetus kiellettiin ja papistoa vainottiin. Tämä koski kaikkia uskontoja — mukaan lukien muslimitataareja, joiden kaksi seurakuntaa hajotettiin.
Viron ortodoksisen kirkon alistaminen
Ennen miehitystä noin viidennes virolaisista oli ortodokseja, ja Viron apostolinen ortodoksinen kirkko oli vuodesta 1923 autonominen Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa — 158 seurakuntaa, luostarit Petserissä ja Kuremäellä (Pyhtitsa), kaksi nunnaluostaria Narvassa ja Kuremäellä, ortodoksisuuden oppituoli Tarton yliopistossa. Vuonna 1945 Moskovan patriarkaatin edustaja hajotti Viroon jääneen synodin ja alisti ortodoksit Venäjän ortodoksisen kirkon hiippakunnaksi. Metropoliitta Aleksander lähti vuonna 1944 pakolaisuuteen 21 papin ja noin 8000 uskovan kanssa; suurin osa jäljelle jääneistä piispoista ja papeista karkotettiin Siperiaan.
Välineellistetty kirkko
Venäläinen ortodoksinen kirkko itse (Moskovan patriarkaatti) tuli Stalinin vuoden 1943 suunnanmuutoksen myötä neuvostovaltion työkaluksi, ja sitä siedettiin verrattain paremmin. Tallinnan Aleksanteri Nevskin katedraali pysyi toiminnassa koko neuvostomiehityksen ajan (joskin ateistisen paineen alla). Kuremäen (Pyhtitsan) nunnaluostari oli Hruštšovin uskonnonvastaisen kampanjan aikana määrätty suljettavaksi („tappiollinen“, rakennus parantolaksi), mutta se jätettiin lopulta rauhaan — jottei Neuvostoliiton julkisuuskuva vahingoittuisi. Näin venäläisen ortodoksisuuden suuret pyhäköt ja niihin liittyvät hautausmaat säilyivät.
Kaksoisstandardi hautausmailla
Juuri tässä tarina kietoutuu omaamme. Venäläisen ortodoksisuuden ja tärkeimmät kaupunkihautausmaat — Tallinnan Aleksanteri Nevskin (Siselinnan) hautausmaa — jäivät toimintaan, kun taas miehitysvalta tuhosi vähemmistöseurakuntien hautausmaat: tataarien, juutalaisten, baltiansaksalaisten (Kopli, Mõigu) ja katolilaisten. Muinaismuistojen suojelun vuosikirjan mukaan suuremmat hautausmaat tuhottiin „kampanjanomaisesti ja ilmeisen tietoisena tavoitteena katkaista kulttuurinen jatkuvuus“ — juuri se, mitä venäläisen ortodoksisuuden instituutioille ei tehty.
Katso myös
Lähteet: Wikipedia „Estonian Apostolic Orthodox Church”, „Alexander Nevsky Cathedral, Tallinn”, „Russian Orthodox Church”; OrthodoxWiki „Church of Estonia”; Muinaismuistojen suojelun vuosikirja 2007 (hautausmaiden kaksoisstandardi).