Kommunistiset rikokset Viron vähemmistöjä vastaan

Neuvostomiehitys (1940–1941 ja 1944–1991) toi Viroon massarepressiot, jotka kohdistuivat myös maan kansallisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin. Karkotukset, teloitukset ja Gulag eivät tehneet eroa kansallisuuden perusteella, ja monen pienen vähemmistön yhteisö tuhoutui miehityksen aikana lähes täysin. Seuraava perustuu portaalin communistcrimes.org tietoihin ja yhteisön omiin asiakirjoihin.

Viron kansalliset vähemmistöt ennen sotaa (1934)

Vuoden 1934 väestönlaskennan mukaan Virossa asui 1 126 413 ihmistä, joista virolaisia oli 992 520 (88,1 %). Loput lähes 12 % muodostivat kansalliset ja uskonnolliset vähemmistöt:

Venäläiset — 92 656 (8,2 %)
Baltiansaksalaiset — 16 346 (1,5 %)
Rantaruotsalaiset — 7 641 (0,7 %)
Latvialaiset — 5 435 (0,5 %)
Juutalaiset — 4 434 (0,4 %)
Puolalaiset — 1 608 (0,1 %)
Suomalaiset (ml. inkerinsuomalaiset) — 1 088 (0,1 %)
Tataarit — 166 (0,0 %)
Muut ryhmät — 4 266 (0,4 %)

Juuri näihin yhteisöihin kohdistuivat sitä seuranneiden miehitysten repressiot ja tuhotyö — pienille ryhmille usein olemuksellisesti.

Massarepressiot, jotka kohdistuivat myös vähemmistöihin

Vuoden 1940 kesäkuusta vuoden 1941 syksyyn Virossa vangittiin yli 6000 ihmistä ja lähetettiin Gulagin leireille Venäjälle; noin 400 teloitettiin paikan päällä. 14. kesäkuuta 1941 karkotettiin vielä 10 000 ihmistä — perheenpäät erotettiin jo rautatieasemilla ja lähetettiin Gulagiin, naiset, lapset ja vanhukset pakkosiirtoon. Vuosina 1944–1953 vangittiin poliittisin syyttein yli 35 000 ihmistä, joista suurin osa lähetettiin Gulagiin Venäjälle ja Kazakstaniin; vuoden 1949 maaliskuun karkotuksessa vietiin lähes 21 000 pääasiassa maaseudun asukasta. Nämä repressiot eivät säästäneet myöskään vähemmistöjä.

Rantaruotsalaiset

Rantaruotsalaiset olivat asuneet Viron rannikolla ja saarilla noin 650 vuotta; ennen sotaa heitä oli lähes 10 000. Jo vuonna 1939 Neuvostoliitto pakkolunasti sotilastukikohtia varten useita saaria ja pakotti asukkaat lähtemään kodeistaan. Suurin osa rantaruotsalaisista pakeni vuosina 1943–1944 Ruotsiin (kesäkuuhun 1945 mennessä Ruotsissa oli 6554 vironruotsalaista). Kotimaahan jäi vain kourallinen — 435 ihmistä vuonna 1970, 254 vuonna 1979 —, ja kerran elinvoimainen yhteisö on käytännössä kadonnut. Lue lisää: Rantaruotsalaiset.

Baltiansaksalaiset

Suurin osa baltiansaksalaisista lähti vuosina 1939–1941 uudelleensijoittamisen (Umsiedlung) yhteydessä Saksaan. Niistä, jotka jäivät, karkotettiin vuonna 1945 Siperiaan 407 saksalaista ja heidän perheenjäsentään.

Peipsijärven vanhauskoiset

Peipsijärven länsirannalla — Mustveessä, Kallastella, Kolkjassa, Varnjassa ja Piirissaarella — asuu 1600–1700-luvulta peräisin oleva venäläisten vanhauskoisten yhteisö, joka pakeni Venäjän kirkkouudistuksia. Perinteisesti kalastajina ja sipulinviljelijöinä he olivat Viron tasavallan uskollisia kansalaisia. Neuvostomiehitys ei aluksi nähnyt heissä uhkaa, mutta vuoden 1949 maaliskuun karkotus (operaatio Priboi) vei monet heistäkin Siperiaan; osa palasi vuoden 1953 jälkeen. Yhteisö ja sen omaleimainen elämäntapa ovat kuitenkin säilyneet tähän päivään asti.

Inkerinsuomalaiset

Inkerinsuomalaiset ovat Inkerinmaan — Narvajoesta itään sijaitsevan alueen — luterilainen suomensukuinen kansa, joka on historiallisesti tiiviisti sidoksissa Koillis-Viroon. Neuvostovalta kohdisti heihin jo 1920- ja 1930-luvuilla karkotuksia ja terroria. Vuosina 1943–1944 Saksan miehitys evakuoi suuren osan inkerinsuomalaisista; Suomi palautti heidät välirauhan jälkeen, ja neuvostovalta kielsi kymmeniä tuhansia palaamasta Inkerinmaalle, hajottaen heidät ympäri maata. Osa asettui asumaan Viroon, mutta myös Viron NT:stä karkotettiin inkerinsuomalaisia 1940- ja 1950-luvuilla.

Uskonnolliset ja vakaumukselliset vähemmistöt

Miehitysvalta tukahdutti uskonnolliset yhdistykset ja seurakunnat. Vuonna 1951 karkotettiin 282 Jehovan todistajaa. Vähemmistöjen uskonnolliset ja kulttuuriset laitokset suljettiin tai tukahdutettiin.

Viron tataarit (mišärit)

Historialliset Viron tataarit — mišärien yhteisö — menettivät miehityksen aikana instituutionsa: miehitysvalta hajotti molemmat seurakunnat vuonna 1940. Tallinnan vanha muslimihautausmaa annettiin rappeutua ja suljettiin vuonna 1955, ja jäännökset pakotettiin siirtämään Liivan hautausmaalle; Narvan seurakunnan rakennus tuhoutui sodassa. Kieli ja tavat hiipuivat, ja monet salasivat pelosta alkuperänsä. Tätä kuvaavat tarkemmin ”Historiallisten Viron tataarien kulttuurinen kansanmurha” ja ”Hautausmaa yhteisön selkärankana”.

Venäläistäminen ja kolonisaatio

Miehitykseen liittyi venäjänkielisen väestön tuominen maahan, mikä muutti Viron väestörakennetta ja työnsi vähemmistöt — mukaan lukien historialliset tataarit — näkymättömiin. Ks. ”Venäläistäminen”.

Erillinen tragedia: juutalaiset ja romanit natsimiehityksen alla

Kokonaiskuvan vuoksi: Saksan miehityksen aikana (1941–1944) Virossa murhattiin kaikki lähes 1000 sinne jäänyttä juutalaista ja yli 300 romania. Tämä oli natsi-, ei kommunistinen rikos — mutta osa Viron vähemmistöjen traagista kohtaloa sodan pyörteessä, jossa maa oli peräjälkeen kahden totalitaarisen vallan käsissä.

Miksi yhteisö arvostaa vapautta

Näiden vähemmistöjen kohtalon ymmärtäminen on osa sitä, miksi Viron tataarien yhteisö arvostaa suuresti vapautta, jonka Viron tasavalta tarjoaa. Juuri siksi, että miehitys vei niin monelta vähemmistöltä sen kielen, pyhäköt ja kodit, on yhteisölle erityisen kallis se vapaus ja oikeusvaltio, jonka Viro sai takaisin itsenäisyytensä palauttamisella.

Katso myös

Lähteet: communistcrimes.org (Viron valtiollinen sivusto); Wikipedia ”Estonian Swedes” ja Viron vuoden 1934 väestönlaskenta (Wikipedia ”Demographics of Estonia”); yhteisön asiakirjat (ks. kulttuurisen kansanmurhan, hautausmaan ja venäläistämisen sivut).