Sürgün — Krimin tataarien karkotus
Sürgün (Krimin tataariksi Sürgünlik, ”karkotus”) on Krimin tataarien nimi vuoden 1944 karkotukselle, jolloin neuvostomiehityksen valta lähetti koko kansan kolmessa päivässä Krimiltä Keski-Aasiaan ja Siperiaan. Se oli yksi stalinistisen rangaistujen kansojen politiikan raskaimmista tapauksista, ja se on tunnustettu kansanmurhaksi. Krimin tataarit ovat yksi turkkilais-tataarilaisista kansoista — ks. Krimin tataarit.
Muistomerkki Krimin tataarien 18. toukokuuta 1944 alkaneelle karkotukselle Sudakissa Krimillä (Lystopad; CC BY-SA 3.0; Wikimedia Commons)
Nimi
Sana sürgün tulee turkkilaisesta verbistä sürmek — ”ajaa pois, karkottaa”. Jo osmanien aikana oli valtiollinen tapa asuttaa kokonaisia yhteisöjä pakolla syrjäseuduille, samalla kertaa rangaistuksen ja valvonnan välineenä. Nimittäessään Stalinin operaation ”Sürgüniksi” Krimin tataarit asettavat sen pitkän pakkokarkotusten muiston jatkumoon.
Operaatio
10. toukokuuta 1944 Lavrenti Beria suositteli Stalinille Krimin tataarien karkottamista väitetyn ”petollisen toiminnan” vuoksi; Stalin antoi 11. toukokuuta käskyn nro 5859ss. Operaation toteuttivat lähes 20 000 NKVD:n sisäjoukkojen sotilasta ja jopa 5000 NKVD:n–NKGB:n operatiivityöntekijää sekä tuhannet sotilaat, jotka kävivät aseella uhaten talosta taloon. Karkotus kesti 18.–20. toukokuuta 1944 — kolme päivää. Ihmisille annettiin matkalaukkujen pakkaamiseen noin 15 minuuttia. Heitä kuljetettiin sinetöidyissä karjavaunuissa (virallisesti 50, todellisuudessa jopa 133 ihmistä vaunussa) noin 3200 kilometrin päähän; matka kesti viikkoja. Yhteensä karkotettiin vähintään 191 044 Krimin tataaria noin 47 000 perheestä; muiden ryhmien kanssa (armenialaiset, bulgarialaiset, kreikkalaiset toisessa aallossa 27.–28. kesäkuuta) 228 392 ihmistä. Määränpäät: noin 151 000 Uzbekistanin NTL:ään, loput Marin ja Kazakstanin NTL:ään sekä Uralin ja Siperian alueille.
Erikoisasutus ja kuolleisuus
Karkotetuista tuli ”erikoisasukkaita” — toisen luokan kansalaisia, joiden oli säännöllisesti ilmoittauduttava komendantille eivätkä he saaneet poistua asutuksesta. Heidät pantiin pakkotyöhön kaivoksiin, metsään ja kolhooseihin 11–12-tuntisiksi päiviksi 200–400 gramman leipäannoksesta; vuoden 1948 asetus määräsi asutuksesta luvattomasta poistumisesta 20 vuotta pakkotyötä. Malaria, lavantauti ja nälkä tappoivat tuhansia — vuoden 1944 heinäkuuhun mennessä Namanganin alueella noin 40 % Krimin tataareista sairasti malariaa tai keltakuumetta. NKVD:n asiakirjat kirjaavat 18 kuukaudessa (toukokuu 1944 – 1945) yli 26 000 kuolemaa (noin 18 % Uzbekistanissa), joista lähes puolet oli alle 16-vuotiaita lapsia; pelkästään matkalla kuoli vähintään 7889 ihmistä. Krimin tataarien kansallisliikkeen arvion mukaan ensimmäisinä vuosina kuoli jopa 46 % kansasta — huomattavasti enemmän kuin neuvostoviranomaisten virallinen laskelma osoittaa.
Krimin detataarisointi
Karkotusta seurasi Krimin tataarien jälkien poispyyhkiminen Krimiltä. Krimin ANST lakkautettiin 30. kesäkuuta 1945. Yli 1300 asutusta (noin 90 % kaikista) nimettiin Krimin tataari- ja saksalaisnimistä uudelleen venäläisiksi nimiksi. Tuhottiin noin 2400 hautausmaata, moskeijat ja pyhäköt purettiin tai muutettiin varastoiksi ja kerhoiksi; vuoden 1945 asetus käski tuhota yli 1500 kirjastoa ja sulkea 861 Krimin tataarikoulua. Käsite ”Krimin tataari” pyyhittiin pois — vuosien 1959, 1970 ja 1979 väestönlaskennoissa saattoi kirjautua vain ”tataariksi”. Tyhjilleen jääneisiin taloihin (noin 80 000) ja maalle asutettiin heinäkuusta 1944 alkaen noin 51 000 uutta asukasta, pääasiassa venäläisiä.
Paluuliike
Krimin tataarit eivät alistuneet. 1950–60-luvuilta kasvoi laaja rauhanomainen vetoomusliike — vuoden 1966 kampanja keräsi yli 100 000 allekirjoitusta; liittolaiseksi tuli neuvostotoisinajattelija Petro Grigorenko. 5. syyskuuta 1967 annettu asetus kumosi tosin kollektiivisen petossyytöksen, mutta väitti, että tataarit ovat Uzbekistanissa ”juurtuneet”, eikä antanut paluumahdollisuutta — vain yksittäiset perheet saivat oleskeluluvan, tuhannet palaajat karkotettiin pois. Liikkeen symboliksi tuli Mustafa Cemilev (Cemiloğlu; venäjäksi Dzhemilev), joka karkotettiin puolivuotiaana, istui 1966–1986 kuudesti vankilassa yhteensä noin 15 vuotta ja piti 303 päivän nälkälakon. Joukkomittainen paluu alkoi vasta Neuvostoliiton miehityksen luhistuessa: 14. marraskuuta 1989 annettu julistus tuomitsi karkotuksen, ja vuoden 1991 loppuun mennessä Krimille oli saapunut noin 166 000 ihmistä; vuoden 2001 laskentaan mennessä Krimin tataarit muodostivat jälleen noin 12 % Krimin väestöstä.
Kansanmurhan tunnustaminen
Ukrainan korkein neuvosto (Verhovna Rada) tunnusti karkotuksen kansanmurhaksi 12. marraskuuta 2015 ja julisti 18. toukokuuta Krimin tataarikansan kansanmurhan uhrien muistopäiväksi. Kansanmurhaksi sen ovat tunnustaneet myös Viro, Latvia (2019), Liettua (2019), Kanada (2019), Puola, Tšekki ja Alankomaat. Jo 26. huhtikuuta 1991 Venäjän SFNT:n kuntoutuslaki nimitti joukkokarkotuksia ”Stalinin panettelu- ja kansanmurhapolitiikaksi”.
Vuoden 2014 valtauksen jälkeen
Venäjän maaliskuussa 2014 tekemän Krimin valtauksen jälkeen niemimaalta lähti YK:n tietojen mukaan yli 10 000 ihmistä, enimmäkseen Krimin tataareja. Krimin tataarien edustuselin Mejlis julistettiin ”ääriliikkeeksi” ja kiellettiin vuonna 2016; Kansainvälinen tuomioistuin käski vuonna 2017 kumota kiellon, mutta Venäjä ei ole sitä toteuttanut. Mustafa Cemilev itse sai vuonna 2014 kiellon tulla Krimille. Dokumentoituja ovat Krimin tataariaktivistien pidätykset, kotien ja moskeijoiden etsinnät sekä poliittisesti motivoidut syytökset.
Yhteys laajempaan kaavaan
Sürgün oli yksi lenkki stalinistisessa rangaistujen kansojen politiikassa: 1941–1944 karkotettiin kokonaisia ”epäluotettaviksi” julistettuja kansoja — Volgan saksalaiset ja suomalaiset, karatšaijit, kalmukit, tšetšeenit, ingušit, balkaarit, Krimin tataarit ja meshetian turkkilaiset. Turkkilais-muslimiryhmiä pelättiin mahdollisena ”Turkin viidentenä kolonnana”. Krimin tataarit jakoivat muiden kanssa syytöksen, mutta eivät armoa: tšetšeenit, ingušit ja muut saivat 1950-luvun lopussa palata kotiin, Krimin tataarit vasta vuonna 1989 — tämä tekee heidän tapauksestaan rangaistujen kansojen joukossa pisimpään ratkaisematta jääneen. Ks. myös Kommunistiset rikokset Viron vähemmistöjä vastaan.
Katso myös
Lähteet: Krimin tataarien karkotus (Wikipedia); J. O. Pohl, The Deportation and Fate of the Crimean Tatars; Sürgün (Wikipedia); Mustafa Cemilev; Krimin paikannimien uudelleennimeäminen; Krimin tataarien paluu; Mejlis (Wikipedia); Euromaidan Press — Sürgünlik.