Virolaistuminen: kuinka mišääritataareista tuli näkymätön vähemmistö
Virolaistuminen: kuinka mišääritataareista tuli näkymätön vähemmistö
Historialliset Viron tataarit — mišäärikauppiaiden yhteisö, joka oli sotaa edeltäneessä Viron tasavallassa jo vahvasti integroitunut — sulautuivat neuvostomiehityksen vuosikymmeninä suurelta osin viron yhteiskuntaan. Monille jälkeläisille tataariperäisyydestä on jäänyt jäljelle vain sukunimi. Tämä sivu kuvaa, miksi virolaistumisesta tuli eräänlainen selviytymistie ja mitä se maksoi yhteisön kielelle ja identiteetille.
Virolaistuminen selviytymistienä
Sotaa edeltäneessä Viron tasavallassa tataariyhteisöllä oli oma seuratoimintansa: toimi Tataarien kulttuuriseura, ylläpidettiin uskonnollista yhdistystä, laulettiin tataarilauluja ja järjestettiin kokoontumisia. Neuvostomiehitys lopetti tämän itsenäisen järjestäytymisen — vähemmistöjen omaehtoiset seurat ja seurakunnat eivät voineet jatkaa toimintaansa entisessä muodossa.
Ilman oikeutta ylläpitää omia instituutioitaan pieni yhteisö oli valinnan edessä, kumpaan suuntaan sulautua. Yhteisön oman muistitiedon mukaan historialliset Viron tataarit valitsivat mieluummin viron yhteiskunnan: se oli lähellä heidän sotaa edeltänyttä elämäänsä ja yksi tapa välttää venäläistymistä, joka miehitysvuosina painosti voimakkaasti.
Venäläistymisen ja tataarifobian välttäminen
Neuvostomiehitys toi Viroon laajamittaisen venäläistämisen. Samaan aikaan toisen maailmansodan jälkeen Narvan ja Maardun teollisuutta rakentamaan tuotiin uusi, venäjänkielinen tataarien aalto, joka muodosti oman venäjänkielisen yhteisönsä.
Historialliset Viron tataarit, jotka olivat jo ennen sotaa käyneet koulua viron kielellä, kantaneet virolaisia nimiä (esimerkiksi Mähdejev → Mehdi) ja integroituneet viron elämään, pysyivät tämän venäjänkielisen piirin ulkopuolella. Virolaisten joukossa pysyminen merkitsi samalla venäläistymisen välttämistä — mutta myös sitä, että yhteisöstä tuli yhä vaikeammin erotettava.
Virolaiseksi määrittyminen tarjosi suojaa myös tataarifobialta — tataarien vastaiselta ennakkoluulolta. Näkyvänä muslimitataarivähemmistönä yhteisö saattoi kohdata vierastamista tai vihamielisyyttä; viron yhteiskuntaan sulautuen ja esiintyen virolaisina tämä jännite jäi suurelta osin syrjään. Näin virolaistuminen suojasi yhtä aikaa sekä venäläistymiseltä että tataarien vastaisuudelta.
Kun jäljelle jää vain nimi
Virolaistumisen hinta ilmeni sukupolvi sukupolvelta. Mišäärin kieli ja tavat hiipuivat; monille jälkeläisille tataariperäisyydestä on jäljellä vain suku- tai etunimi. Yhteisöstä tuli viron yhteiskunnan näkymätön osa — ei visuaalisesti ”erilainen” eikä tunnustettu erillisenä historiallisena vähemmistönä —, ja usein historialliset Viron tataarit sekoitetaan myöhemmin saapuneisiin venäjänkielisiin tataareihin.
Miksi tämä projekti on olemassa
Juuri siksi tämä kieliprojekti onkin olemassa: palauttaa se, minkä virolaistuminen on kuluttanut ohuemmaksi — mišäärin kieli (Viron tataarien aakkosto ja sanakirja), yhteisön historia ja erottuva identiteetti — ennen kuin jäljelle jääkin vain nimi.
Huomautus
Varmat tosiasiat ja tulkinta on täällä pidettävä erillään. Todistettua on se, että miehitysvalta kielsi vähemmistöjen itsenäisen järjestäytymisen, että miehitysvuodet toivat venäläistämisen ja että sodanjälkeiset venäjänkieliset tataarit olivat historiallisesta yhteisöstä erillinen ryhmä. Tulkinta — että virolaistuminen oli tietoinen valinta venäläistymistä ja tataarifobiaa vastaan ja että yhteisö tuntee itsensä ”näkymättömäksi” — nojaa yhteisön omaan muistitietoon ja äidinkielisen puhujan todistukseen, ei ulkopuoliseen tutkimustyöhön, jota tästä kapeasta kysymyksestä on niukalti.
Lähteet
Toomas Abiline (Postimees, ”Eesti moslemitel on sõjaeelsest Eesti Vabariigist parimad mälestused”); eestitatarlased.ee; yhteisön omat muistot. Ks. myös tämän tietämyskannan sivuja ”Historiallisten Viron tataarien kulttuurinen kansanmurha” ja ”Venäläistäminen”.