Tataarien kulttuuriperintö

Tataarien kulttuuriperintö kattaa Volgan tataarien aineellisen ja henkisen perinteen: sakraaliarkkitehtuurin ja moskeijat, perinteisen maalaistalon rakentamisen ja sisustuksen, käsityön, kansanpuvut, musiikin, kirjallisuuden sekä tee- ja ruokakulttuurin. Tämä katsaus perustuu pääosin sivustoon learntatar.com, jonka kulttuuriperintöä käsittelevän osion on kirjoittanut Kazanissa syntynyt arkkitehti Aygul Ahmetcan, sekä täydentäviin lähteisiin. Käsitelty perintö keskittyy suureksi osaksi Kazanin moskeijoihin, Kazanin-tataarien taloon, Kazanin nahkamosaiikkisaappaisiin, kalfak-päähineeseen sekä Kazanin-tataarien keittiöön ja teehen — nämä ovat Kazanin-tataarien kulttuurin tukipilareita.

Yhteys mišääritataareihin: tässä kuvattu perintö on valtaosin yleistä Volgan/Kazanin-tataarien kulttuuria, ei erityisesti mišäärien omaa. Viron ja Suomen tataarit ovat mišäärejä, jotka ovat kotoisin Nižni Novgorodin kuvernementin Sergatšin seudulta ja puhuvat länsitataarin murretta, joka on lähellä kiptšakin kieltä — tämä yhteys on ennen kaikkea sukujuurellinen, ei esineellinen. Lähteet huomauttavat, että mišäärit erosivat aikoinaan Kazanin tataareista pukeutumiseltaan, puheeltaan ja tavoiltaan, mutta nämä erot ovat kontaktien myötä suureksi osaksi hälvenneet; näistä lähteistä ei siis ole todettavissa, mitä edellä kuvattua käsityötä, pukeutumista tai musiikkia Viron yhteisön Sergatšin-mišäärien esivanhemmat todella harjoittivat. Oletus (ei lähteillä vahvistettu): pentatoniikka, maidolla juotu tee, tübätäy-päähine ja kukka-aiheinen kirjonta ovat laajalti koko Volgan tataarien piirre ja olivat todennäköisesti mišäärien kanssa yhteisiä, kun taas ylväs Kazanin kaupunkimoskeijoiden arkkitehtuuri ja huipputason nahkamosaiikkisaapastyöpajat olivat Kazani-keskeisiä eikä niitä pitäisi ilman suoraa todistetta esittää Viron tataarien perintönä.

Tiivistävä luokittelu — mikä on yleistataarilaista, mikä Kazanin, mikä mišäärien:

Arkkitehtuuri ja moskeijat

Learntatar.comin kuvauksen mukaan Kazanissa on säilynyt 13 historiallista moskeijaa, jotka edustavat omaleimaista tataarilaista tyyliä katto-minareetteineen ja qibla-suuntaan sijoitettuine rakenteineen. Tärkein niistä on Märcanin (Al-Marjani) moskeija Kazanin vanhassa tataarikaupunginosassa (İske Tatar Bistäse) Qaban-järven rannalla.

• Märcanin (Al-Marjani) moskeija rakennettiin 1766–1770 (rakentaminen alkoi 1767) — se oli ensimmäinen kivimoskeija, joka Kazaniin vuoden 1552 valloituksen jälkeen pystytettiin, sallittuna Katariina II:n uskonnollisen suvaitsevaisuuden politiikan aikana, ja ainoa Kazanin moskeija, joka pysyi avoinna koko neuvostomiehityksen ajan.

• Nurullan moskeija (1849) Peçän Bazarın luona; sen minareetti purettiin 1930 ja rakennettiin uudelleen 1990.

• Äcem-moskeija (1887–1890), jonka 51-metristä minareettia verrataan vanhoihin Istanbulin minareetteihin.

Perinteinen talo

Perinteistä tataaritaloa learntatar.com kuvaa korkealle perustukselle (nigez) rakennettuna, kellarilla (idän astı) sekä harja- tai tasakatolla (tübä). Puukoristeet olivat monivärisiä — valkoinen, keltainen, ruskea, sininen ja vihreä —, tummemmat sävyt seinillä ja vaaleammat arkkitehtonisissa yksityiskohdissa.

Sisustuksen keskiössä oli suuri puulava (säke), jota käytettiin työhön, lepoon ja aterioimiseen. Tilaa täydensivät hyllyt (kiştä), miesten ja naisten alueen erottava esirippu (çarşaw/bülem) sekä ovea vastapäätä sijaitseva kunniapaikka (tür). Tekstiileihin kuuluivat käsin kudotut pyyhkeet (sölge, bistär), pöytäliinat (aşyawlıq) ja rukousmatot (namazlıq). (Nämä ovat lähteessä esitettyjä tataarilaisia termejä; kyse ei ole Viron yhteisön omista sanamuodoista.)

Tee- ja ruokakulttuuri

Learntatar.com liittää tataarilaisen teen 1600–1700-luvuilla perustettuun Suureen Teetiehen, joka kulki Kazanin kautta ja teki kaupungista teen portin Venäjälle ja Eurooppaan. Irtotee oli eliitin ylellisyyttä, kun taas rahvas joi puristetun laattateen (taqta çäy) laimennosta. Teen laadusta tuli emännän vieraanvaraisuuden symboli.

• Tee tarjoiltiin kuumana ja väkevänä, lämmitetty maito lisättiin viimeisenä (jottei kuppi jäähtyisi), ja se maustettiin yrteillä kuten mätrüşkä, herukanlehdet, sitruunamelissa, minttu, salvia ja laventeli; learntatar.com viittaa etnografi Ruslan Buškovin teokseen ”Tatarstanin juomien kimppu”.

• Tee tarjoiltiin pienissä matalissa pyöreäpohjaisissa kupeissa samovaarin kera.

• Leivonnaisiin kuuluivat çäkçäk (hunajalla valellut taikinapallot), öçpoçmaq (kolmikulmainen liha-sipuli-, myöhemmin perunapiiras), pärämäç (pyöreä paistettu lihapiiras) ja göbädiä (korkea kerroksellinen juhlaruoka riisin, kuivattujen hedelmien ja suolaisen kuivatun rahkan eli qortin kanssa).

Käsityö ja kansanpuvut

Tataarilaisen nahkamosaiikin, josta valmistettiin koristeltuja saappaita çitek (ichigi eli Kazanin saappaat), kehittivät keskiajalla Volgan bulgaarit. Koristellut tataarisaappaat saivat kansainvälistä mainetta esiinnyttyään maailmannäyttelyissä Lontoossa (1851), Philadelphiassa (1876), Chicagossa (1893) ja Pariisissa (1925).

• Tulppaani on tataarilaisen ornamentiikan suosikkiaihe, jota pidetään uudestisyntymisen symbolina; tataarikirjonta on valtaosin kukka- ja kasviaiheista, ammennettu ympäröivästä luonnosta.

• Kalfak on tataarinaisten tunnusomainen päähine, runsaasti kirjailtu šeniililangalla tai koristeltu kierretystä silkistä tehdyin terälehtiapplikaatioin sekä paljetein, helmin, päärlyin ja metallilangoin; miehet ja pojat käyttävät kallottilakkia tübätäy.

• Naisen puku koostui paidasta (külmäk), väljistä housuista (ıştan) ja päällysvaatteesta.

Musiikki ja kirjallisuus

Tataarilaista kansanmusiikkia luonnehtii pentatoninen (viisisävelinen) asteikko. Tunnusomaisiin kansansoittimiin kuuluvat kubyz (perinteinen suusoitin eli munniharppu), talyanka (kaksirivinen haitari), kurai (huilu), dumbra (2–3-kielinen näppäilysoitin) ja tataarilainen kanteletyyppinen soitin.

• Ghabdulla Tuqay (1886–1913, kuoli 26-vuotiaana) on nykytataarin kirjakielen ja nykytataarilaisen kirjallisuuden perustaja; hänen runonsa ”Tuğan tel” (Äidinkieli) nousi tataarin kielen epäviralliseksi hymniksi, ja ”Şüräle” oli hänen ensimmäinen suurempi runonsa.

• 1900-luvun tataarilaista taidemusiikkia muovasivat säveltäjät Salix Säydäş ja Näcip Cihanov.

• Sadonkorjuujuhla Sabantuy vyöpainiaan (küräş) kera pysyy tataarilaisen kulttuuri-identiteetin keskiössä.

Viron tataarien yhteys

Viron ja Suomen tataarit ovat valtaosin mišääritataareja, jotka ovat kotoisin Nižni Novgorodin alueen kylistä; Sergatšin seutua kuvataan ”aitojen mišäärien” kotina. He puhuvat länsitataarin murretta, jonka kielitieteilijä Vasili Radlov mainitsi yhdeksi lähimmistä kiptšakin kielelle. Mišäärit erosivat historiallisesti Kazanin tataareista pukeutumiseltaan, puheeltaan ja tavoiltaan, mutta nämä erot ovat muuttoliikkeen ja kontaktien myötä vähentyneet; heidän etnogeneesinsä liitetään yleisesti Kultaisen ordan kiptšakkiväestöön, ja muotoutuminen tapahtui noin 1400–1500-luvuilla Qasimin kaanikunnassa.

Katso myös

• Tataarien tavat ja perinteet

• Tataarien mytologia

• Tunnettuja tataareja

• Tataarien historia

Lähteet: learntatar.com (tekijä Aygul Ahmetcan; kulttuuriperinnön, arkkitehtuurin, talon ja teekulttuurin artikkelit); Wikipedia (Volgan tataarit, mišääritataarit, Märcanin moskeija, Ghabdulla Tuqay, tataarien keittiö, Tatarstanin musiikki); uniqueleathermosaic.com (nahkamosaiikkitaide); folkcostume.blogspot.com (kalfak); tatarstan.eu (tataarien kansanpuvut); advantour.com (Märcanin moskeija); Liettuan historiantutkimuksen aikakauslehti (journals.vu.lt).