Baškiirit
Baškiirit ovat turkkilainen kansa, jonka kotiseutua ovat Etelä-Ural ja sen esivuoristo Volgan keskijuoksulta Uralvuorille. Useimmat heistä asuvat Baškortostanin tasavallassa, jonka pääkaupunki on Ufa. Baškiirit puhuvat baškiirin kieltä, joka kuuluu turkkilaisten kielten kiptšakki-bulgaarilaiseen ryhmään ja on tataarin kielen lähin sukukieli; uskonnoltaan he ovat hanafi-koulukunnan sunnimuslimeja. Mišääreille baškiirit ovat vuosisatojen ajan olleet naapureita ja palvelustovereita.
Nimi ja alkuperä
Ensimmäisen kansatieteellisen kuvauksen baškiireista antoi arabilähettiläs Ibn Fadlan vuonna 922: hänen mukaansa he olivat sotaisa ja mahtava karjankasvattajien kansa. 900-luvun maantieteilijä Ibn Rustah kuvasi heitä itsenäiseksi kansaksi, joka asui Uralin vuorijonon molemmin puolin Volgan, Kaman, Tobolin ja Jaikin yläjuoksun välillä. Nimen yleisin selitys on baš 'pää, johtaja' + kort 'susi' eli 'susijohtaja', mikä viittaa vanhaan toteemiperinteeseen.
Baškiirien esi-isät olivat eteläsiperialaista ja keskiaasialaista alkuperää olevia turkkilaisheimoja, jotka ennen Etelä-Uralille saapumistaan vaelsivat Araljärven ja Syrdarjan aroilla ja olivat siellä yhteydessä petšenegi-oguusi- ja kimak-kiptšakkiheimoihin. Kansan muotoutumisen tarkka kulku on tutkijoiden kesken kuitenkin kiistanalainen: turkologit ja suomalais-ugrilaisten kielten tutkijat ovat kiistelleet siitä pitkään.
Kultaisesta ordasta Moskovan vallan alle
Vuoteen 1226 mennessä baškiirien maat olivat osa Tšingis-kaanin valtakuntaa, ja 1200- ja 1300-luvuilla koko Baškortostan kuului Kultaiseen ordaan. Islam alkoi levitä baškiirien keskuudessa 900-luvulla ja vakiintui lopullisesti 1320- ja 1330-luvuilla Kultaisen ordan aikana. Ordan hajotessa baškiirien maat joutuivat sen seuraajavaltioiden alaisuuteen: Kazanin, nogaiden ja Sibirin kaanien.
Kazanin kukistuttua vuonna 1552 (ks. Kazanin piiritys 1552) baškiirien alueet siirtyivät vähitellen Moskovan tsaarinvallan alle. Vuosina 1555–1557 Keski- ja Etelä-Baškortostanin heimoneuvostot lähettivät lähetystönsä Kazaniin; jasakin eli veron maksamista vastaan he saivat asiakirjoin vahvistetun oikeuden maihinsa. Valloitus toi kuitenkin mukanaan asevelvollisuuden ja raskaat verot ja painosti paimentolaisia asettumaan aloilleen.
Kansannousut
1600- ja 1700-luvuilla baškiirit nousivat Venäjän valtaa vastaan yhä uudelleen, pääasiassa maidensa ja oikeuksiensa puolustamiseksi:
1662–1664, 1681–1684 ja 1704–1711;
1735–1740, joka alkoi Orenburgin retkikunnasta ja linnoitusten rakentamisesta baškiirien maille;
1755–1756 mulla Batyršan johdolla;
1773–1774, jolloin baškiirit Salavat Julajevin johdolla liittyivät Jemeljan Pugatšovin kapinaan.
Vuoden 1735–1740 kansannousun kukistamisesta kertoo vuoden 1740 virallinen raportti: sen mukaan 16 893 kapinallista surmattiin, vähintään 1 175 baškiirikylää tuhottiin ja 3 236 vangiksi otettua baškiiria värvättiin pakolla ja lähetettiin Itämeren kuvernementtien joukko-osastoihin ja laivastoon. Naiset ja lapset jaettiin, oletettavasti maaorjiksi. Vasili Tatištšev arvioi baškiirien kokonaistappioiksi 60 000 ihmistä. Itämeren kuvernementteihin kuuluivat myös Viron ja Liivinmaan kuvernementit.
Kansannousujen kukistamisen jälkeen suuri osa baškiirien perintömaista otettiin pois ja annettiin palveluksessa oleville meštšerjakeille eli mišääreille.
Baškiirit Virossa
Vuosien 1735–1740 ja 1755–1756 kansannousujen jälkeen osa vangiksi otetuista baškiireista lähetettiin armeijaan ja laivastoon, osa pakkotyöhön Rogervikin linnoitukseen, nykyiseen Paldiskiin. Heidän myöhempää kohtaloaan, kuten sitä, missä joukko-osastoissa he palvelivat ja jäikö kukaan heistä tänne, ei tunnetuissa lähteissä kuvata; vastaus löytyy joukko-osastojen ja linnoituksen asiakirjoista.
Parhaiten dokumentoitu on baškiirien kansallissankarin, runoilijan ja Pugatšovin kapinan johtajan Salavat Julajevin (1754–1800) ja hänen isänsä Julai Aznalinin kohtalo. Syyskuussa 1775 heidän sieraimensa revittiin ja heidän otsiinsa ja kasvoihinsa poltettiin merkit. Keisarillisella käskyllä heidät lähetettiin elinkaudeksi Rogervikiin, jonne he saapuivat 29. marraskuuta 1775 Kazanin, Moskovan ja Novgorodin kautta. Linnoitus oli tuolloin lähes tyhjä; siellä he tapasivat muita Pugatšovin kapinasta tuomittuja, heidän joukossaan baškiirieversti Kanzafar Usajevin. Salavat Julajev kuoli Rogervikissä 26. syyskuuta (uuden kalenterin mukaan 8. lokakuuta) 1800; vankilan viimeinen merkintä kutsuu häntä 'tuomituksi orjaksi'. Julain kuolinaika ja kummankin hauta ovat tuntemattomia. Katso myös tataarisotilaat Virossa ja Viron muslimitataarien historia.
Baškiirit nyky-Virossa
Vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan Virossa asui 112 baškiiria (55 miestä ja 57 naista); heistä 27 ilmoitti äidinkielekseen baškiirin ja 38 oli Viron kansalaisia.
Yhteisöä kokoaa Tallinnan baškiirien kulttuuriyhdistys "Agizel", joka kuuluu Viron kansallisuuksien liittoon (Eestimaa Rahvuste Ühendus). Postimees-lehden mukaan baškiirien kulttuuriseura perustettiin vuonna 2000, ja sitä on johtanut vuodesta 1986 Virossa asunut Fljuza Hairullina; seuran konserteissa ja esityksissä on esiintynyt sekä virolaisia että baškiiri- ja tataaritaiteilijoita. Salavat Julajevin 255. syntymäpäivän kunniaksi Virossa vietettiin baškiirien ja tataarien kansanjuhlaa Sabantuita.
Paldiskissa paljastettiin 16. kesäkuuta 1989 baškiirikuvanveistäjä Tamara Netšajevan tekemä Salavat Julajevin muistorintakuva. Rintakuva varastettiin 1990-luvun alussa; tilalle pystytetty patsas kärsi korroosiosta, ja vuonna 2016 Ufan Baškortostanin kansallismuseo lahjoitti kaupungille uuden pronssisen rintakuvan. Osa Paldiskin museosta on omistettu hänelle, ja Salavat Julajevi tee on nimetty hänen mukaansa. Joulukuussa 2010 Baškortostanin Unesco-toimikunnan valtuuskunta vieraili Virossa tapahtumalla 'Itämeren dialogi: Salavat Julajevin jäljillä'. Hänen Viron-vuosiaan käsittelee kaksikielinen kirja Salavat Julajev. 260 aastat Salavat Julajevi sünnist (toim. Fljuza Hairullina, TEA Kirjastus, 2014).
Baškiirit ja mišäärit
Mišäärit asuvat Baškortostanissa edelleen. Osa heistä muutti sinne 1600-luvun lopulta 1700-luvun alkuun Tambovin kuvernementin Temnikovin piirikunnasta; heillä oli paikallisesti erityinen asema ja maata paikallisen oikeuden nojalla. Mišäärit olivat Venäjän valtion palvelustataareja, ja vuosina 1798–1865 baškiirit ja mišäärit palvelivat yhdessä baškiiri-meštšerjakkiarmeijassa, joka otti osaa muun muassa vuoden 1812 sotaan Napoleonia vastaan.
Mišäärit muodostavat myös Viron ja Suomen tataarien enemmistön (ks. mišäärien tie Tallinnaan). Baškiirit ja mišäärit ovat siis saman Volgan-Uralin maailman naapureita: kieleltään läheisiä, uskoltaan yhteisiä, mutta historialliselta asemaltaan erilaisia.
Kieli
Baškiiri ja tataari ovat kiptšakkihaaran lähimmät sukukielet ja suurelta osin keskenään ymmärrettäviä; tutkimusten mukaan niiden sanastosta 94,9 % on yhteistä. Molemmilla on yhteinen kirjakielinen edeltäjä, Volgan-Uralin turki. Baškiiria erottavat ennen kaikkea äänteenmuutokset: sananalkuinen s muuttuu h:ksi (baškiirin hüź 'sana', tataarin süz), yhteisturkkilainen tš muuttuu s:ksi (baškiirin ağas 'puu', turkin ağaç), ja kielessä on hammasvälisiä frikatiiveja, joita tataarissa ei ole. Samalla tš-äänteellä on mišäärissä oma tiensä: Viron tataarien aakkosto kirjoittaa kirjatataarin tš:n kohdalle ts.
Baškiiria kirjoitettiin aluksi arabialaisin kirjaimin; vuonna 1923 luotiin arabialaiseen kirjoitukseen perustuva baškiirin aakkosto, vuonna 1930 siirryttiin yhtenäiseen turkkilaiseen latinalaiseen aakkostoon ja vuonna 1939 kyrilliseen kirjoitukseen, jota käytetään nykyään. Baškortostanissa baškiiri on virallinen kieli venäjän rinnalla. Unescon uhanalaisten kielten atlas luokittelee sen haavoittuvaksi. Monet baškiirit pitävät äidinkielenään pikemminkin tataaria.
Autonomia 1917–1920
15. marraskuuta 1917 Baškiirien alueellinen keskusšuura julisti Šarif Manatovin ja Zeki Validi Toganin johdolla Baškiirian autonomian. 20. joulukuuta 1917 perustettiin Validin johtama baškiiriarmeija. Sisällissodan sekasorrossa hallitus siirtyi Orenburgista Tšeljabinskiin; 20. maaliskuuta 1919 solmittiin neuvostohallituksen kanssa sopimus Baškiirian autonomiasta. Validi johti Baškiirian vallankumouskomiteaa helmikuusta 1919 kesäkuuhun 1920, mutta lähti, koska katsoi bolševikkien rikkoneen lupauksensa. Hän emigroitui vuonna 1923 ja hänestä tuli Istanbulin yliopiston turkkilaisen historian professori; hänen löytämänsä Ibn Fadlanin käsikirjoitus on baškiirien varhaishistorian keskeisiä lähteitä. Validi kuoli vuonna 1970.
Nykyään
Neuvostomiehityksen hajotessa Baškiirian ASNT:n korkein neuvosto hyväksyi valtiollista suvereniteettia koskevan julistuksen 11. lokakuuta 1990; 25. helmikuuta 1992 tasavalta nimettiin Baškortostaniksi, ja 3. elokuuta 1994 allekirjoitettu sopimus tunnusti sen suvereeniksi valtioksi Venäjän federaation sisällä. Vuonna 2009 Venäjän perustuslakituomioistuin kuitenkin käytännössä kumosi sopimuksen suvereniteettimääräykset.
Venäjän vuoden 2021 väestönlaskennan virallisten tietojen mukaan Venäjällä asui 1 571 879 baškiiria, heistä 1 268 806 Baškortostanissa.
Katso myös
Palvelustataarit · Mišäärin murre · Mišäärien tie Tallinnaan · Kultainen orda · Miksi mišääri on lähimpänä kuumania · Kazanin kukistuminen ja Tatarstan
Lähteet
Bashkirs (Wikipedia) · Baškiirid (viroksi, Vikipeedia) · Bashkir language (Wikipedia) · History of Bashkortostan (Wikipedia) · Bashkir rebellion of 1735–1740 (Wikipedia; vuoden 1740 raportin luvut I. G. Akmanovin 2016 mukaan) · Bashkir liberation movement (Wikipedia) · Bashkiria 1917–1919 (Wikipedia) · Zeki Velidi Togan (Wikipedia) · Mishar Tatars (Wikipedia) · Mişärlär (LearnTatar) · Bashkir uprisings of the 17–18th centuries (baškiirien tietosanakirja) · Salawat Yulayev (Wikipedia) · Salavat Julajev (viroksi, Vikipeedia) · Paldiski saab Baškortostanilt uue Salavat Julajevi kuju (ERR) · Baškiiride külaskäik Eestisse (UNESCO Eesti) · Baškiiri naine õpetab vene lastele eesti keelt (Postimees, 2008) · Tallinna Baškiiri Kultuuriühendus Agizel (Eestimaa Rahvuste Ühendus) · Fljuza Hairullina (toim.), Salavat Julajev. 260 aastat Salavat Julajevi sünnist, TEA Kirjastus 2014.