Suomen tataarit

Suomen tataarit ovat Suomen vanhin muslimiyhteisö — mišääritataareja, jotka muuttivat Suomeen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Nižni Novgorodin kuvernementin Sergatšin seudun kylistä, samalta alueelta (osin samasta Aktukin kylästä) kuin Viron tataarien esivanhemmat. Nykyään heitä on noin 600–700; heidän kohtalonsa muodostui kuitenkin aivan toisenlaiseksi kuin Viron tataarien, sillä Suomi säilyi itsenäisenä toisen maailmansodan jälkeen.

Alkuperä ja saapuminen

Kuten Viron tataarit, myös Suomen tataarit olivat alkuperältään mišäärejä — turkkia puhuvia muslimeja Sergatšin seudulta. Kotikylissään he olivat talonpoikia, mutta huonon maaperän vuoksi he kääntyivät kiertokauppaan: myytiin kankaita, turkiksia, vaatteita ja saippuaa. Perinteen mukaan ensimmäinen tataarikauppias — Hamidulla Mohammed-Rahim — saapui Pietarin kautta Viipuriin vuonna 1868; muita varhaisia tulijoita olivat Samaletdin Jusuf ja Alautdin Salavat. 1880-luvulle tultaessa heitä oli Suomessa jo useita kymmeniä.

Aluksi palattiin kaupankäynnin jälkeen kotiin, mutta kun kävi ilmi, että liiketoiminta sujui Suomen maaperällä paremmin, alettiin asettua pysyvästi. Päämuutto tapahtui 1880–1920-luvuilla; viimeinen aalto 1920-luvulla, kun jo asettuneet kauppiaat toivat Suomeen perheensä — muutto oli suurelta osin mahdollista vuoteen 1929 asti. Ensimmäinen sukupolvi koostui noin 160 perheestä, ja kaksi kolmasosaa heistä avioitui yhteisön sisällä, mikä auttoi säilyttämään kielen ja uskonnon.

Suomen Islam-seurakunta

Suomen muslimien yhteisöelämä alkoi vuonna 1915 Helsingin muslimien hyväntekeväisyysseurasta. Suomen vuoden 1922 uskonnonvapauslaki teki Suomesta ensimmäisen länsimaan, jossa muslimit saivat virallisen tunnustuksen, ja 24. huhtikuuta 1925 rekisteröitiin Suomen muhamettilainen seurakunta (vuodesta 1963 Suomen Islam-seurakunta). Vihkimisoikeuden seurakunta sai vuonna 1932. Seurakunta ottaa jäsenikseen vain tataareja ja heidän puolisoitaan (kolmen vuoden koeajan jälkeen) ja on tiiviisti sidoksissa tataarien etniseen identiteettiin; tunnustukseltaan se on hanafilaista sunnalaisuutta.

Seurakunnalla on rukoushuone Helsingissä (Fredrikinkatu 33, rakennettu 1958–1961), kappelit Turussa ja Kotkassa sekä hautausmaat Helsingin Hietaniemessä ja Turussa. Vuodesta 2020 seurakuntaa on johtanut puheenjohtajana pankkiiri ja ekonomisti Gölten Bedretdin; imaamina on vuodesta 2004 toiminut Ramil Beljajev.

Järvenpään moskeija

Tataariyhteisö rakensi vuosina 1938–1941 talkoovoimin Järvenpäähän puumoskeijan, joka otettiin käyttöön vuonna 1942. Se on Suomen ainoa varta vasten moskeijaksi rakennettu rakennus ja siinä on Suomen ainoa minareetti. Tataarit opettivat moskeijassa yhteisönsä lapsille kieltä ja uskontoa vielä 1980-luvulla. Moskeija kuuluu Suomen Islam-seurakunnalle.

Kieli ja kulttuurielämä

Suomen tataarien äidinkieli on mišääritataarin kieli, ja sen vaaliminen on yhteisön identiteetin ydin. 1930-luvulta siirryttiin arabialaisesta kirjaimistosta vähitellen latinalaiseen: 1950-luvulla julkaisut olivat pääosin latinalaisia ja 1960-luvulla lapsia opetettiin jo latinalaisin kirjaimin. Näin Suomen tataarit — toisin kuin venäläistetyt ja kyrilliseen kirjaimistoon pakotetut neuvostotataarit — säilyttivät kielensä elävänä latinalaisessa kirjaimistossa.

Seuraelämä oli vilkasta. Vuonna 1935 perustettiin Helsingissä Suomen turkkilaisten seura ja Tampereen Turkkilainen Yhdistys; toimi urheiluseura Yolduz (pelasi 1954 ystävyysottelun Algeriassa) sekä tataarikoulu (1948–1969). Yhteisö julkaisi kirjoja ja lehtiä omalla kielellään. Tunnettujen suomentataarien joukossa ovat yrittäjä ja kustantaja Zinnetullah Ahsen Böre sekä Hasan Hamidulla, Ibrahim Arifulla ja Habibur-Rahman Shakir.

Toisessa maailmansodassa Suomen puolustusvoimissa palveli 156 tataariyhteisön jäsentä, joista 10 kaatui ja 26 haavoittui; 21 naista osallistui Lotta Svärd -järjestön toimintaan. Suomen tataarien uskollisuus uudelle kotimaalle oli yhtä selvä kuin Viron tataarien, jotka rukoilivat Viron valtionjohtajien puolesta.

Yhteys Viron tataareihin

Kaksi yhteisöä ovat samaa juurta ja olivat tiiviisti sidoksissa. 1920-luvulle tultaessa Virossa asui noin 200–300 tataaria (Tallinnassa, Narvassa, Jõhvissa, Rakveressa); Viron tasavallan aikana Viron Tataarien kulttuuriseura järjesti retkiä Suomen sukulaisyhteisön luo. Sodan aikana, vuoden 1943 lopulla, useita Viron tataariperheitä pakeni Suomeen; heidän takaajiensa joukossa oli tunnettuja suomentataareja ja imaami Weli-Ahmed Hakim, joka oli myös siunannut Viron moskeijan. Kolme Viron tataaria liittyi Suomen puolustusvoimiin (ks. Viron tataarien Suomen-pojat), ennen kuin monet jatkoivat matkaa Ruotsiin.

Ero kohtalossa on kuitenkin jyrkkä. Koska Suomi säilyi itsenäisenä, sen tataariyhteisö sai kantaa kieltään, uskoaan ja kulttuuriaan vapaasti — säilyttää latinalaisen kirjaimiston ja rakentaa oman moskeijansa. Viron tataarit sen sijaan menettivät neuvostomiehityksen alla yhteisönsä, seurakuntansa ja hautausmaansa ja joutuivat siirtymään kyrilliseen kirjaimistoon. Suomen tataarit näyttävät, millainen olisi voinut olla myös Viron tataarien tie ilman miehitystä.

Lähteet

Artikkeli perustuu seuraaviin lähteisiin: Finnish Tatars (englanninkielinen Wikipedia); Suomen tataarit (suomenkielinen Wikipedia); Finnish-Islamic Congregation (englanninkielinen Wikipedia); Järvenpään moskeija (suomenkielinen Wikipedia); Tatars in Helsinki (Helsingin kaupungin historia). Ks. myös tämän tietosanakirjan sivut: Mišääritataarien tie Tallinnaan, Nižni Novgorodin muuttoliike, Viron tataarien Suomen-pojat ja Turk-Islam Föreningen i Sverige.

Katso myös

Mišääritataarien tie Tallinnaan · Viron tataarien Suomen-pojat · Turk-Islam Föreningen i Sverige · Lipka-tataarit · Nižni Novgorodin muuttoliike