Timur (Tamerlan). Islamin miekka, maailmanvalloittaja (kirja)

Timur: (1336–1405). Islamin miekka, maailmanvalloittaja on englantilaisen historioitsijan ja toimittajan Justin Marozzin historiallinen elämäkerta Timurista (Tamerlanista) — alkukielellä Tamerlane: Sword of Islam, Conqueror of the World (HarperCollins, 2004), viroksi kustantamo Kunstilta 2010 (kääntänyt Martti Kalda, sarja ”Kuningaraamat”, 528 s.). Tietämyskannallemme tämä on keskeinen lähde miehestä, jonka sodat Kultaista ordaa vastaan panivat liikkeelle maailman, josta syntyivät mišäärien ruhtinaskunnat.

Kirjailija

Justin Marozzi (s. 1970) on englantilainen toimittaja, historioitsija ja matkakirjailija: opiskeli historiaa Cambridgen yliopistossa (Gonville & Caius, arvosanalla kiitettävä 1993), työskenteli Financial Timesille, BBC:lle ja The Economistille. Hänen myöhempi kirjansa Baghdad: City of Peace, City of Blood (2014) voitti vuoden 2015 Ondaatje-palkinnon; 2019 ilmestyi Islamic Empires: Fifteen Cities that Define a Civilization.

Kirjasta

Marozzi yhdistää historian ja matkakirjan: hän matkusti Uzbekistanissa ja muualla Timurin jäljillä ja punoo keskiaikaisten kronikoiden tarinan yhteen nyky-Keski-Aasian havaintojen kanssa. Kirja sai Sunday Telegraphin vuoden kirjan tunnustuksen ja siitä tuli Timurin suosituin elämäkerta. Marozzin teesi: Timur oli yhtä aikaa armoton kaupunkien tuhoaja ja väsymätön rakentaja — lukutaidoton mutta taitava šakinpelaaja, strategi ja taiteiden suojelija, jonka hallituskaudella islamilainen taide ja arkkitehtuuri kukoisti Samarkandissa.

Timur (1336–1405)

Timur aloitti Keski-Aasiassa lampaanvarkaana ja tienryöstäjänä ja loi yhden maailman suurimmista imperiumeista: hänen valtansa alle joutuivat Keski- ja Vähä-Aasia, Persia, Kultainen orda ja Pohjois-Intia. Vuonna 1398 hän ryösti Delhin, 1402 murskasi Ankaran taistelussa osmanien sulttaanin Bayezid I:n ja otti tämän vangiksi. Hän kuoli vuonna 1405 matkalla valloittamaan Kiinaa. Hänen pääkaupunkinsa Samarkand rakennettiin sotasaaliilla maailman komeimmaksi kaupungiksi; hänen julmuutensa symboliksi jäivät valloitettujen kaupunkien eteen ladotut pääkallotornit.

Timur ja Kultainen orda — tarinamme solmukohta

Meille kirjan tärkein osa on luku Kultaisesta ordasta ja ”kadonneesta pojasta” (1387–1395): Timur oli itse nostanut Toktamišin ordan kaaniksi, mutta tämä kääntyi hyväntekijäänsä vastaan. Timur murskasi hänet kahdesti — 1391 Kondurtšan ja 1395 Terekin taistelussa — ja tuhosi sitten ordan kauppakaupungit yhdessä pääkaupunki Sarain kanssa. Silkkitien kauppa ohjattiin etelään ja Kultainen orda ei enää koskaan toipunut siitä.

Juuri tässä maailmassa tarinamme haarautuu: Timurin leirissä nousi esiin Edigü, ordan myöhempi todellinen hallitsija ja Nogain ordan perustaja; ja ordan ja Timurin ensimmäisen sodan sekavina vuosina (n. 1388) ruhtinas Bekhan perusti Mokša-joen taakse Temnikovin ruhtinaskunnan — mišäärien historiallisen ydinalueen. Ordan hajoaminen, jonka Timurin sodat käynnistivät, synnytti vuosisadan kuluessa myös Kasimovin kaanikunnan — näin Timurin tarina liittyy suoraan siihen, kuinka mišäärit ja lopulta Viron tataarit tulivat maailmaan.

Vironkielinen laitos

Viroksi kirja ilmestyi vuonna 2010 kustantamo Kunstilta sarjassa ”Kuningaraamat”; sen käänsi orientalisti Martti Kalda. Vironkielinen esittely tiivistää kirjan näin: Timuria voi verrata Aleksanteri Suureen tai Tšingis-kaaniin — lampaanvarkaana ja tienryöstäjänä aloittanut mies loi yhden maailman suurimmista imperiumeista, olematta pelkkä tuhoaja, vaan myös rakentaja, taitava strategi, ovela poliitikko, erinomainen šakinpelaaja sekä taiteiden ja tieteiden suosija.

Lähteet

Artikkeli nojaa kirjan vironkielisen laitoksen tietoihin (Raamatukoi; Kunst, 2010), englanninkieliseen Wikipediaan (Justin Marozzi) ja kirjan englanninkielisen laitoksen esittelyihin (HarperCollins 2004; Internet Archive; Publishers Weekly). Ks. myös tämän tietämyskannan sivuja: Kultainen orda, Edigü, Temnikovin ruhtinaskunta ja kiptšakkien aro.