Viron tataarien Suomen-pojat
Viron tataarien Suomen-pojat olivat historiallisen Viron tataarien (mišäritataarien) yhteisön jäseniä, jotka toisen maailmansodan aikana liittyivät vapaaehtoisina Suomen asevoimiin. Kuten tuhannet virolaiset, hekin halusivat taistella Neuvostoliittoa vastaan mieluummin Suomen kuin Saksan miehityshallinnon univormussa. Vuoden 1943 lopulla useita Viron tataareja pääsi Suomeen, ja kolme heistä — Ibrahim Zarip, Ahmed Haerdinov ja Rafik Moksanov — otettiin Suomen armeijaan. Heidän lukumääränsä oli pieni, mutta heidän tarinansa liittää Viron tataarien yhteisön laajempaan Suomen-poikien liikkeeseen.
Suomen-pojat — taustaa
”Suomen-pojat” (viroksi soomepoisid) oli yleisnimitys virolaisille vapaaehtoisille, jotka toisen maailmansodan aikana palvelivat Suomen asevoimissa. Ensimmäiset heistä pakenivat Virosta Suomeen jo vuosina 1939–1940 auttaakseen heimokansaa talvisodassa; jatkosodan aikana heidän määränsä kasvoi useaan tuhanteen. Arviot virolaisten kokonaismäärästä Suomen joukoissa vaihtelevat lähteestä riippuen noin 3000–3400 miehen välillä.
8. helmikuuta 1944 Suomen marsalkka Carl Gustaf Mannerheim antoi käskyn muodostaa virolaisista vapaaehtoisista jalkaväkirykmentti 200 (JR 200). Toukokuun 4. päivänä 1944 rykmentissä oli englanninkielisen Wikipedian mukaan 1973 virolaista ja 361 suomalaista, mukaan lukien 67 upseeria ja 165 aliupseeria; vironkielinen Wikipedia antaa rykmentin kokonaisvahvuudeksi noin 1700 miestä ja nimeää komentajaksi viroa puhuneen everstiluutnantti Eino Kuuselan. Rykmentti koostui kahdesta pataljoonasta (kahdeksan komppaniaa) sekä kranaatinheitin- ja panssarintorjuntakomppaniasta.
Rykmentti lähetettiin rintamalle kesäkuussa 1944 Suomen 10. divisioonan kokoonpanossa, ja se asettui asemiin Viipurinlahden alueelle Karjalankannaksella. Kesän puolustustaisteluissa rykmentistä kaatui vironkielisen Wikipedian mukaan elokuun 12. päivään mennessä 289 miestä (9 upseeria, 26 aliupseeria ja 254 sotilasta). Rykmentin tunnuslause oli ”Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta”.
12. elokuuta 1944 suurin osa miehistä päätti palata Viroon — 1628 valitsi kotimaan ja 163 jäi Suomeen; rykmentti saapui Paldiskiin 19. elokuuta 1944.
Muistomerkin on suunnitellut Johannes Tõrs, Vapaustaistelun museon perustaja
Viron tataarien tie Suomeen
Vuoden 1943 lopulla useita Viron tataariperheitä pääsi Suomeen — lähteen mukaan moottoriveneillä — ja rekisteröityi poliittisiksi pakolaisiksi. Osa heistä haki palvelukseen Suomen armeijaan; kolme Viron tataaria otettiin: Ibrahim Zarip, Ahmed Haerdinov ja Rafik Moksanov. Zarip liittyi Suomen laivastoon; Haerdinov siirtyi palveluksen jälkeen Ruotsiin ja Moksanov Kanadaan.
Kaikkiaan kuusi Viron tataariperhettä sai Suomessa oleskeluluvan ja kaksi perhettä myöhemmin kansalaisuuden. Heidän takaajiensa joukossa olivat Samaletdinien perhe, imaami Weli-Ahmed Hakim ja kauppias Ymär Abdrahim — Suomen tataariyhteisön tunnettuja jäseniä. Maastakarkotuksen pelossa ja epävakaiden olojen vuoksi monet Viron tataarit jatkoivat matkaansa Ruotsiin sen sijaan, että olisivat jääneet Suomeen.
Ibrahim Zarip — perusteellisimmin dokumentoitu
Tarkimmin tunnetaan Ibrahim Zaripin (1925–1994) palvelus. Hän oli tallinnalaisen pitsikauppias Umiar Zaripin poika. 9. marraskuuta 1943 hän pääsi Suomeen välttääkseen mobilisoinnin Saksan miehitysjoukkoihin ja liittyi vapaaehtoisena Suomen asevoimiin; 20. marraskuuta 1943 hänet otettiin Suomen laivastoon merimieheksi. Hän suoritti koulutuksen Turussa ja palveli miinanraivaajalla.
Vaikka Zarip pääsi poliittisena pakolaisena Ruotsiin jo 18. elokuuta 1944, hänet vapautettiin Suomen laivastopalveluksesta virallisesti vasta 18. syyskuuta 1944. Vuonna 1956 hän siirtyi New Yorkiin. Hänen elämänvaiheitaan käsittelee perusteellisemmin tämän Wikipedian artikkeli ”Ibrahim Zarip”.
Miksi Suomi eikä Saksa
Kuten virolaisten Suomen-poikien kohdalla yleensä, myös Viron tataarit halusivat taistella neuvostojoukkoja vastaan mieluummin Suomen kuin Saksan univormussa; osa miehistä pakeni Suomeen juuri pakkomobilisaatiota välttääkseen. Kesällä 1944, kun puna-armeija lähestyi jälleen Viroa, he — kuten monet virolaiset — joutuivat valinnan eteen: palata kotimaata puolustamaan vai jäädä länteen. Niille, jotka jäivät länteen, Suomesta tuli usein ensimmäinen pysähdyspaikka matkalla Ruotsiin ja kauemmas.
Katso myös: Jatkosota.
Lähteet
Nimeltä Viron tataarien Suomen-poikia tunnetaan vain kolme — Zarip, Haerdinov ja Moksanov; muitakin saattoi olla, mutta heitä ei ole dokumentoitu meille saatavilla olevissa lähteissä. Aselajista on dokumentoitu Zaripin palvelus (matruusi Turun laivastoasemalla) ja Moksanovin oma — autonkuljettaja jalkaväkirykmentti 200:n 8. komppaniassa (8./JR 200) Viipurinlahdella; lähteet: Vabaduse eest (1997) ja Valpon asiakirja, Antero Leitzingerin mukaan. Haerdinovin aselajia lähteet eivät täsmennä. Rykmentin lukumäärätiedot vaihtelevat lähteittäin (vahvuus noin 1700–2300 miestä), joten ne esitetään lähdeviittein. Tarina nojaa Viron tataariyhteisön perimätietoon, Suomen tataareja koskeviin tietoihin ja Suomen-poikien elämäkerralliseen hakuteokseen.
Katso myös
Lähteet: Wikipedia — Finnish Tatars (en), 200. jalaväerügement (et), Finnish Infantry Regiment 200 (en), Suomen-pojat (et/en); eestitatarlased.ee; tämän Wikipedian artikkelit ”Ibrahim Zarip” ja ”Zaripien perhe”.