Alimdžan Idris

Alimdžan Idris (tataariksi Ğalimcan İdrisi, turkiksi Alimcan İdrisi; 1. toukokuuta 1887 Petropavlovsk – 22. syyskuuta 1959) oli tataarien islamilainen teologi, imaami ja opettaja, joka 1920-luvun lopulta opetti Suomen ja Viron tataariyhteisöjen lapsia. Viron tataarien historiassa hänet tunnetaan ennen kaikkea Narvan ja Narva-Jõesuun koulutyöstä sekä vuoden 1934 puheenvuorostaan, jossa hän kehotti paikallisia tataareja pitämään Viron tasavaltaa omana valtionaan.

Imaami Alimdžan Idris (keskellä) oppilaidensa kanssa 1930-luvulla. Yksityiskokoelma.

Tausta ja koulutus

Idris syntyi 1. toukokuuta 1887 Petropavlovskissa (nykyisessä Kazakstanissa) volgantataarilaiseen perheeseen: isä Jafar oli kotoisin Kazanista ja äiti Buinskista. Vuosina 1902–1907 hän opiskeli Buharan madrasassa ja jatkoi sitten teologian ja filosofian opintoja Istanbulissa. Hän työskenteli Orenburgin opettajainstituutissa ja täydensi opintojaan vuonna 1912 Euroopassa, muun muassa Lausannen yliopistossa. Tällainen opintie — Buhara, Istanbul ja eurooppalainen yliopisto yhtä aikaa — oli aikansa tataarisivistyneistössä harvinainen ja teki hänestä yhden kansainvälisesti tunnetuimmista tataarien uskonnonopettajista.

Ensimmäinen maailmansota: sotavankien imaami

Ensimmäisen maailmansodan aikana Idris avusti Istanbulissa panturkkilaista Türk Yurdu -lehteä ja oli osmanien sotaministeriön palveluksessa. Vuonna 1916 hänet lähetettiin Saksaan, jossa hänestä tuli Wünsdorf-Zossenin leirillä pidettyjen noin 12 000 muslimisotavangin — pääosin volgantataarien ja baškiirien — hengellinen johtaja. Hän johti rukouksia, järjesti kielenopetusta, toimitti vankien omaa lehteä Tatar Ilia ja auttoi vankeja palaamaan kotiin tai muuttamaan pois. Zahrensdorfin lähelle perustettuun hautausmaahan haudattiin näinä vuosina noin 400 tataaria.

Opettajana Suomessa ja Virossa

1920-luvun lopulla Idris muutti Suomeen, jossa hänestä tuli Suomen tataariyhteisön lasten opettaja. Aikalaiset ovat kuvanneet häntä vaativana opettajana ja sitkeänä turkkilaisen identiteetin puolestapuhujana: vuonna 1929 hän piti häissä puheen, jossa hän nimesi turkinkielisen koulun perustamisen yhteisön ensimmäiseksi tehtäväksi — ja koulu myös perustettiin.

1930-luvun alussa hän opetti myös Virossa. Viron tataariyhteisöllä oli tuolloin äidinkielinen koulu- ja seuraelämä: Tallinnassa toimi pyhäkoulu Raua-katu 57:ssä, Narvassa iltakoulu seurakunnan tiloissa Kiriku-katu 14:ssä, ja kesäisin järjestettiin Narva-Jõesuussa lasten kesäkouluja ja leirejä. Juuri näissä kesäkouluissa Idris opetti arabiaa — uskonnollisen kirjallisuuden ja Koraanin lukemisen kieltä, joka oli tuolloin tataarien uskonnollisen sivistyksen perusta. Virossa hän vieraili 1930-luvulla toistuvasti.

Viron ja Suomen tataariyhteisöt olivat sisaryhteisöjä — molemmat lähtöisin samasta Nižni Novgorodin kuvernementin mišääriläisestä muuttoaallosta — ja Idriksen opetustyö yhdisti niitä molempia.

Vuoden 1934 puheenvuoro

Vuoden 1934 puheenvuorossaan paikallisille tataareille Idris sanoi:

Te elätte nyt Virossa. Viron tasavallan nykyisellä hallituksella ei ole mitään yhteyttä entiseen tsaarin Venäjään eikä nykyiseen Neuvosto-Venäjään, jossa muslimit olivat ja ovat toisen luokan kansalaisia. Viron tasavallan perustuslaki antaa vähemmistökansallisuuksille samat oikeudet kuin alkuperäisväestölle, ja hallitus ja muut toimeenpanovallan elimet ovat noudattaneet tätä periaatetta. Ei ole yhtäkään muslimia, joka voisi valittaa hallituksen tehneen heille vääryyttä. Pitäkää Viron tasavaltaa omana valtionanne!

— Imaami Alimdžan Idris, 1934

Puheenvuoro on yksi selkeimmistä aikalaistodistuksista siitä, miten tataariyhteisö näki asemansa Viron tasavallassa: uskonnonvapaus ja vähemmistöjen oikeudet oli turvattu, ja yhteisö sitoi itsensä tietoisesti Viron valtioon. Sanat kirjasi mies, joka oli nähnyt sekä tsaarin valtakunnan, sotavankileirit että Länsi-Euroopan yliopistot — ja jolla siis oli vertailukohta.

Myöhempi elämä

Idris asui pitkään Saksassa; sodan jälkeen hän asettui Müncheniin, jossa hänen lapsensa opiskelivat, ja myöhemmin Saudi-Arabiaan. Yhteyttä Suomen tataariyhteisöön hän ei katkaissut, vaan vieraili 1940- ja 1950-luvuilla toistuvasti erityisesti Tampereella. Hän kuoli 22. syyskuuta 1959, ja hänet on haudattu Münchenin Waldfriedhofiin.

Avioliitosta Šamsebanatin kanssa hänellä oli kolme lasta — Orhan, Ildar ja Gulnar. Poika Orhan Sadik-Khan (1929–2007) muutti Yhdysvaltoihin; hänen tyttärensä Janette Sadik-Khan on New Yorkin liikennelaitoksen entinen johtaja.

Katso myös

Viron tataariyhteisö 1918–1940 · Viron muslimitataarien historia · Narvan tataarien elämä · Suomen tataarit · Viron aika — paras aika

Lähteet: Toomas Abiline ja Ringo Ringvee, ”Estonia”, teoksessa Muslim Tatar Minorities in the Baltic Sea Region (Brill, 2016), s. 105–127; David Motadel, ”Alimjan Idris and Islam in Four Germanys, 1916–59” (Amerikan historiallisen seuran vuosikokous, 2015); Muazzez Baibulat, The Tampere Islamic Congregation: the roots and history (2004); Ramil Beljajev, Suomen tataarit (Kazan, 2019); yhteisön yksityiskokoelma (valokuva).