Muslimien elämä Neuvostoliitossa

Neuvostoliitossa eli yksi maailman suurimmista muslimiväestöistä — 1980-luvulle tultaessa 45–50 miljoonaa ihmistä: Volgan tataarit, baškiirit, Keski-Aasian kansat, Kaukasian kansat ja Krimin tataarit. Valtiollisen ateismin alla heidän uskonsa ensin murskattiin ja sen jälkeen otettiin tiukkaan valvontaan — silti islam eli edelleen identiteettinä ja tapana. Viron tataareille tämä on tarina siitä, minkä heidän kotimaansa koki, samalla kun yhteisön maanpaossa oleva haara säilytti uskon vapaudessa.

Bibi-Hanymin moskeija Samarkandissa, yksi Keski-Aasian suurimmista historiallisista moskeijoista, ikuistettuna värivalokuvana ennen neuvostomiehitystä (Sergei Prokudin-Gorski; public domain; Wikimedia Commons)

Varhainen suvaitsevaisuus ja käänne (1917–1920-luku)

Alussa bolševikit sallivat muslimeille enemmän uskonvapautta kuin tsaarinvalta: 24. marraskuuta 1917 Lenin julisti, että muslimien ”uskomukset ja tavat, kansalliset ja kulttuuriset laitokset ovat ikuisesti vapaat ja loukkaamattomat”. Keski-Aasiassa perjantaista tuli lepopäivä ja kotouttamispolitiikka (korenizatsija) toi paikallisia valtaan. 1920-luvun jälkipuoliskolla Stalin käänsi tämän päinvastaiseksi.

Ateismikampanja: moskeijat, medresat, mullat

Moskeijat suljettiin tai muutettiin varastoiksi, uskonnolliset koulut (medresat) lakkautettiin, uskonnolliset rahastot (vakuf) valtiollistettiin ja šaria-tuomioistuimet tukahdutettiin. Vuosina 1929–1941 suljettiin valtaosa maan moskeijoista: kun vuonna 1917 entisen keisarikunnan alueella oli noin 25 000 moskeijaa, niin 1970-luvulla koko Neuvostoliitossa oli jäljellä enää noin 500. Suuren terrorin aikana (1930-luku) pidätettiin ja teloitettiin tuhansia muslimien uskonnollisia johtajia; ateismia levitti muun muassa Taistelevien ateistien liitto.

Kirjaimistouudistus katkoksena

Oma iskunsa oli kirjoitusuudistus. 1920–1930-luvulla Neuvostoliiton turkkilais-muslimikansojen kirjoitus siirrettiin arabialaisesta kirjaimistosta latinalaiseen ja noin vuoteen 1939 mennessä kyrilliseen. Jokainen vaihto katkaisi yhteyden aiempaan kirjalliseen perintöön — Koraaniin, uskonnolliseen ja kaunokirjallisuuteen —, jota oli vuosisatojen ajan kirjoitettu arabialaisin kirjaimin. Se oli osa laajempaa venäläistämistä. (Viron tataarien nykyinen latinalainen kirjaimisto on vapaa valinta — ei pakotettu katkos.)

Hujum: huntukampanja

Vuonna 1927 valta käynnisti Keski-Aasiassa kampanjan hujum, joka hyökkäsi naisten huntua (paranža) ja eristämistä (pardah) vastaan sorron symboleina. Seuraus oli usein päinvastainen: hunnun käyttö, joka oli aiemmin ollut pikemminkin varakkaamman kerroksen tapa, muuttui laajemmalle levinneeksi uskonnollisen vastarinnan merkiksi.

Kansojen karkotukset (1943–1944)

Toisen maailmansodan aikana Stalin karkotti kokonaisia muslimikansoja Siperiaan ja Keski-Aasiaan, perusteena väitetty yhteistyö natsien kanssa. Krimin tataarit karkotettiin 18. toukokuuta 1944 — yhteensä yli 193 000 ihmistä. Neuvostovallan virallisten tietojen mukaan kuolleisuus oli ensimmäisen puolentoista vuoden aikana noin 20 %; yhteisön muistin ja arvioiden mukaan se ylsi jopa 46 %:iin — yli kaksi kertaa korkeammalle. Sama kohtalo koski tšetšeenejä, inguuseja, balkaareja, karatšaita ja meshetiläisiä turkkilaisia.

Virallinen ja maanalainen islam (1943→)

Vuosina 1943–1944 valtio perusti neljä muslimien uskonnollista hallintoa (muftiaattia) islamin valvomiseksi: Keski-Aasian ja Kazakstanin hallinnon Taškentissa, Euroopan-osan ja Siperian hallinnon Ufassa, Pohjois-Kaukasian ja Dagestanin sekä Taka-Kaukasian hallinnon. Vuosina 1943–1947 avattiin kymmeniä moskeijoita, mutta se jäi rajalliseksi: 1980-luvulle tultaessa 45–50 miljoonaa muslimia kohti oli yhä vain noin 500 moskeijaa. Elävänä säilyi maanalainen eli rinnakkainen islam — rekisteröimättömät mullat, sufilaisveljeskunnat ja elämänkaaren tavat (nimenanto, avioliitto, hautaus), jotka kantoivat uskoa eteenpäin myös virallisten seinien ulkopuolella. Sama paine jatkuu nyky-Venäjällä.

Islam Viron tataarien keskuudessa

Virossa rekisteröitiin Narvan muhamettilainen seurakunta 1928 ja Tallinnan seurakunta 1939. Vuoden 1940 miehityksen jälkeen miehitysvalta kielsi seurakunnat ja molemmat rakennukset tuhoutuivat 1944. Neuvostomiehityksen alla yhteisö eli islamia edelleen epävirallisesti — pidettiin rukoushetkiä, noudatettiin tapoja ja vietettiin juhlia. Maanpakoon paennut haara sai sen sijaan säilyttää uskon vapaudessa. Ks. myös Viron muslimitataarien historia.

Lähteet: Islam in the Soviet Union (Wikipedia); Religion in the Soviet Union (Wikipedia); Official Islam in the Soviet Union (Bennigsen & Lemercier-Quelquejay); Islam Eestis (et.Wikipedia).