Codex Cumanicus ja kiptšakki-kumaanin kieli

Kiptšakit ja kumaanit

Kiptšakit (kumaanit) olivat turkkilainen paimentolaiskansa, joka hallitsi 1000–1200-luvuilla Mustanmeren pohjoisrannikon ja Kaspianmeren välistä aroa — aluetta, jota kutsuttiin Dešt-i Kiptšakiksi eli Kiptšakin aroksi. Mongolivalloituksen jälkeen kiptšakeista tuli Kultaisen ordan väestön pääosa, ja heidän kielestään kehittyi aron yhteinen kanssakäymiskieli.

Kielitieteessä kumaanin (kiptšakin) kieli kuuluu turkkilaisten kielten kiptšakkihaaran länsiryhmään (kiptšakki-kumaaniryhmä). Saman ryhmän nykyisiä sukulaisia ovat Krimin tataarin, karatšai-balkaarin, kumykin ja karaiimin kieli. On huomionarvoista, että kumaanit (kiptšakit) itse kutsuivat kieltään Codex Cumanicuksessa nimellä ”tatar til” — sama nimi, jota tämä yhteisö käyttää yhä (Tatar tel).

Kumaanin (kiptšakin) kieli säilyi pisimpään Unkarissa Kunságin alueella, jonne osa kumaaneista pakeni 1200-luvulla mongoleja. Viimeisenä kielentaitajana pidetään István Varróta, joka luki vuonna 1744 keisarinna Maria Teresian hovissa ääneen kumaanin- eli kiptšakinkielisen Isä meidän -rukouksen ja kuoli vuonna 1770 — sen myötä kumaanin (kiptšakin) kieli sammui elävänä kielenä.

Codex Cumanicus

Codex Cumanicus on keskiaikainen käsikirjoitus, jota säilytetään Venetsiassa Pyhän Markuksen kirjastossa (Biblioteca Marciana, signum Lat. Z. 549). Käsikirjoituksessa on 82 paperilehteä, kooltaan noin 20 × 14 cm. Säilyneen jäljennöksen aloituslehdellä on päiväys 11. heinäkuuta 1303; itse jäljennös valmistui todennäköisesti Krimillä 1300-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja kokoelman vanhimmat kerrostumat ovat 1200-luvun lopulta. Se on yksi vanhimpia kiptšakkikielten kirjallisia muistomerkkejä ylipäätään.

Käsikirjoitus koostuu kahdesta selvästi erottuvasta osasta. Niin sanottu italialainen osa on käytännöllinen sanasto latinan, persian ja kumaanin (kiptšakin) kielellä — italialaisten kauppiaiden työkalu käydä kauppaa Kultaisen ordan alueilla, ja siinä on myös verbien taivutustaulukoita ja arkielämän sanastoa. Niin sanottu saksalainen osa sisältää kumaani-saksa-sanaston, kielioppimuistiinpanoja sekä kristillisiä tekstejä kumaanin (kiptšakin) kielellä — se oli katolisten lähetyssaarnaajien käsikirja.

Perimätiedon mukaan käsikirjoitus päätyi Venetsiaan runoilija Francesco Petrarcan kirjaston kautta, jonka tämä lahjoitti Venetsian tasavallalle vuonna 1362. Nykytutkijat pitävät tätä yhteyttä kuitenkin epävarmana — varmasti tunnetaan vain käsikirjoituksen sijainti Marcianan kokoelmassa.

Painetut laitokset ja meidän kappaleemme

Ensimmäisen täydellisen painetun laitoksen julkaisi vuonna 1880 Budapestissa Unkarin tiedeakatemian tuella orientalisti kreivi Géza Kuun. Latinankielinen, yli 500-sivuinen nide sisältää pitkän johdannon (prolegomena), koko koodeksin tekstin huomautuksineen sekä kumaanin (kiptšakin) ja persian sanastot. Kuunin laitoksesta alkaa koodeksin järjestelmällinen tutkimus. Myöhemmin ovat ilmestyneet Kaare Grønbechin faksimilelaitos (Kööpenhamina 1936) ja Vladimir Drimban diplomaattinen editio (Bukarest 2000), jotka paikoin tarkentavat Kuunin lukutapoja.

Tämän artikkelin ensilähteenä on Kuunin vuoden 1880 laitoksen digitoitu kappale (Internet Archiven skannaus). Saman laitoksen pohjalta koottu valikoima koodeksin tekstejä on luettavissa myös tämän sivun kirjastossa.

Mitä käsikirjoituksessa todella lukee

Koodeksin ensimmäinen lehti alkaa päiväyksellä ja omistuksella (lyhenteet avattuina):

MCCCIII die XI Iuly. In nomine domini nostri Iesu Christi et Beate Virginis Marie matris eius et omnium sanctorum et sanctarum dei. Amen. Ad honorem dei et beati Iohannis euangeliste. In hoc libro continentur persicum et comanicum per alfabetum.

”1303, 11. heinäkuuta. Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen, Pyhän Neitsyt Marian, hänen äitinsä, ja kaikkien Jumalan pyhien nimeen. Aamen. Jumalan ja pyhän evankelista Johanneksen kunniaksi. Tässä kirjassa ovat persian ja kumaanin (kiptšakin) kieli aakkosjärjestyksessä.”

Ensimmäinen merkintä on latinan verbi audio (”kuulen”) täydellinen taivutustaulukko persian ja kumaanin (kiptšakin) vastineineen: audio — mesnoem — eziturmen. Kumaanin (kiptšakin) ešitür- vartalo on sama kuin mišäärin sanassa išetergä (kuulla).

Sanasto on jaettu aiheryhmiin. Ryhmässä ”Nomina rerum que pertinent Deo” (Jumalaan liittyvien asioiden nimet) on deus — ghoda — tengri; ryhmissä ”Hec sunt elementa” (alkuaineet) ja ”Hec sunt tempora” (ajat) löydämme sanoja, jotka ovat mišäärin kielessä tunnistettavissa yhä tänään. Kumaanin (kiptšakin) muoto (n. 1330–40) → mišäärin muoto tämän sivun sanastossa:

• caelum (taivas): kök → kük

• sol (aurinko): cuyas → kojaš

• luna (kuu): ay → aj

• stella (tähti): juldus → joldõz

• aqua (vesi): su → su

• terra (maa): yer → jer

• ignis (tuli): ot → ut

• aer (ilma): hawa (toinen käsi lisäsi salkon) → hava; mišäärin salkõn tarkoittaa nykyään ”kylmää”

• sanguis (veri): kan → kan

• annus (vuosi): gil → jõl

• dies (päivä): cun → kön

• nox (yö): tun → tön

• hora (tunti): sagat → sägät

• matutinum (aamu): tank ärtä → irtä

• elemosina (almu): sadaga → sadaka

Kumaanin (kiptšakin) muodot ovat tässä Kuunin laitoksen kirjoitusasussa (painetut sivut 1–3 ja 77–79); mišäärin muodot ovat tämän projektin sanastosta, Viron tataarien aakkostolla.

Arvoitukset — vanhinta turkkilaista kansanperinnettä

Saksalaisen osan lehdillä 119–120 on noin viisikymmentä kumaanin- eli kiptšakinkielistä arvoitusta — vanhin muistiin merkitty turkkilaisen kansanperinteen kokoelma. Turkologi Andreas Tietze kutsui niitä turkkilaiskansojen yhteisen arvoitusperinteen vanhimmiksi muunnelmiksi. Käsikirjoitus antaa useimpiin arvoituksiin myös vastauksen muodossa ol … dir (”se on …”). Alla ovat tunnetuimmat arvoitukset suomenkielisine käännöksineen, vastauksineen ja mišäärinkielisine vastineineen:

Ensimmäiset neljä arvoitusta ovat Géza Kuunin vuoden 1880 laitoksen kirjoitusasussa, loput kolme nykyisten laitosten yhtenäistetyssä transkriptiossa. ”Vastaus” tuo käsikirjoituksen vastauksen — kumaaninkielisen sanan ja sen merkityksen (käsikirjoituksessa muodossa ol … dir, ”se on …”); ”Mišäärin vastine” näyttää saman sanan mišäärinkielisen muodon. Jalustimen (kumaaniksi zengi) mišäärinkielistä vastinetta ei sanastossa vielä ole. Kaikkien 50 arvoituksen täydellinen luettelo: ”Codex Cumanicuksen arvoitukset — kaikki 50”.

Rukoustekstit käsikirjoituksen kirjoitusasussa

Saksalaisessa osassa on saarnakatkelmia, hymnejä, evankeliumin uudelleenkerrontoja ja rukouksia. Kuuluisin teksti on kumaanin- eli kiptšakinkielinen Isä meidän -rukous. Itse käsikirjoituksessa (Kuunin laitoksessa s. 171) se on kirjoitettu näin (lyhennemerkit avattuina):

Atamis kim köctä sen. Algiszle bulsun senig hanlechin. Bulsun senig tilemegin nezik kim kocta alley ierda. Kundegi ötmackimisni bisga bugun bergil. Dage iazuclarmisne bisgä bozzatkil. Nečik bis bozzatirbis bisgä iaman etchenlergä. Dage iecnik sinamakina bisni kuurmagil. Bassa barče iamandan bisni kuthargil. Amen.

Nykyisten laitosten yhtenäistetyssä transkriptiossa sama rukous on muodoltaan Atamız kim köktesiñ… — ero osoittaa hyvin, kuinka paljon keskiaikaisten kirjureiden kirjoitustapa vaihteli. Kirjoittajat olivat italialaisia ja saksalaisia, jotka merkitsivät kumaanin (kiptšakin) äänteitä oman äidinkielensä tapojen mukaan; tieteelliset laitokset yhtenäistävät sen myöhemmin.

Isä meidän -rukousta seuraa käsikirjassa Ave Maria: Sounčlu bolgil, Maria, söwrgamachbile tolu sen; bey tengri senig bile; barče katunlar arassinda algizlä sen… — ”Iloitse, Maria, armoa täynnä olet sinä; Herra Jumala on sinun kanssasi; siunattu olet sinä kaikkien naisten joukossa.”

Mišäärin kieli ja kumaanin kieli

Tavanomaisessa luokittelussa tataarin kieli (mišäärimurre mukaan lukien) kuuluu kiptšakkihaaran Volgan ryhmään (kiptšakki-bulgaariryhmä), mutta kumaanin (kiptšakin) kieli länsiryhmään (kiptšakki-kumaaniryhmä). Juuri mišäärin kohdalla luokittelu on kuitenkin kiistanalainen: maineikkaat turkologit Vasili Radlov ja Aleksandr Samoilovitš sijoittivat mišäärin kielen suorastaan kiptšakki-kumaaniryhmään — siis kumaanin (kiptšakin) kielen lähisukulaiseksi, lähemmäs kuin Kazanin tataarin kieli.

Tätä näkemystä tukee mišäärin kielen vanhakantaisuus. Mišäärin kieli on säilyttänyt piirteitä, joita Kazanin tataarin kieli on muuttanut: kovat k ja g (ei kurkkupohjaisia q/ğ), avoin a ilman huulten pyöristystä sekä selkeät affrikaatat. Nižni Novgorodin alueen Sergatšin murretta — samaa ts-murretta, jota puhuvat myös Viron ja Suomen tataarit — on kuvattu vanhaa kiptšakin kieltä lähimpänä olevaksi nykykielimuodoksi.

Isä meidän -rukouksen ja arvoitusten sanasto elää mišäärin kielessä lähes muuttumattomana edelleen:

Vanha alkukirjain y- on suora yhdysside: kumaanin (kiptšakin) kieli säilytti sen (yer ”maa”, yeti ”seitsemän”), ja yhteisön päätöksellä (2026-07-03) myös mišäärin sanasto kirjoittaa j:n — jer (maa), jide (seitsemän), jõr (laulu), jul (tie). Kazanin tataarin kirjakieli muutti saman äänteen affrikaataksi; aiemmat dz-kirjoitusasut jäivät sanastoon var.-muotoina. Perussanasto on kuitenkin usein lähes identtistä: su (vesi), kön (päivä), ber (yksi), ike (kaksi).

”Läheisyyden” mittaaminen yli seitsemän vuosisadan ja niukkojen lähteiden pohjalta on väistämättä tutkijoiden tulkintaa, ei täsmätiedettä. Tässä olevat sitaatit ovat Kuunin vuoden 1880 painoksen mukaisia; myöhemmät laitokset (Grønbech, Drimba) ovat korjanneet osan hänen lukutavoistaan. Varmaa on, että mišäärin kieli on kiptšakin kieli, jonka äännemaailma ja perussanasto ovat huomattavan lähellä vuoden 1303 koodeksin kieltä — ja että sanat, joita tämä yhteisö tänä päivänä Virossa yhä vaalii, ovat samaa vanhaa aron kieltä eteenpäin kantavaa perintöä.

Katso myös

• Codex Cumanicuksen arvoitukset — kaikki 50

• Kumaanin ja mišäärin sanavertailu

• Mišäärimurre

• Tataarin kieli

• Kultainen orda

• Kiptšakin aro (Dešt-i Kiptšak)

• Unkarin kumaanit (kunok)

• Miksi mišäärin kieli on lähimpänä kumaanin kieltä

Lähteet: Géza Kuun, ”Codex Cumanicus” (Budapest 1880; Internet Archiven digitointi, myös tämän sivun kirjastossa); Wikipedian artikkelit ”Codex Cumanicus”, ”Cuman language” ja ”Mishar Tatar dialect” (en.wikipedia.org); Encyclopaedia Britannica ”Kipchak”; K. Grønbech, faksimile (Kööpenhamina 1936); V. Drimba, ”Codex Comanicus. Édition diplomatique” (Bukarest 2000) — viitattu toissijaisten lähteiden kautta.